Julkisissa tilaisuuksissa, kun kuninkaallinen perhe oli koossa, näkyi kuninkaan ja hänen veljiensä välillä vallitsevan yhdenvertaisuus moinen, että vieraan oli mahdotonta arvata kuka oli hallitsija. Varsinkin osotti Artoisin kreivi niin silmiinpistävää tungettelevaisuutta, että se vaikutti tympäisevästi kaikkiin, jotka sen näkivät. Hän surviskeli vanhinta veljeään, polki hänen jaloilleen ja keskeytti yhtenään hänen puheensa inttääkseen häntä vastaan. Provencen kreivi oli varovaisempi ja karttoi sillä tavoin asettamasta itseään etualalle; mutta hän ei ollut niin suora kuin veljensä, ja hänestä tuli ennen pitkää Marie Antoinetten salaisia vihollisia.
Prinsessa Adelaidesta tiedämme, että hän oli täynnä ilkeyttä ja kiukkua. Hänen sisarensa Louise, joka nunnaluostaristaan Saint-Denisissä edelleen seurasi tapausten kulkua hovissa, ei hänkään ollut lempeämpi nuorta kuningatarta kohtaan. Ja Provencen kreivitär vahingoitti kälyään niin usein kuin tilaisuutta siihen ilmeni.
Marie Antoinette puolestaan antoi noiden molempain Savoijin prinsessojen ymmärtää, että hänen kaksinainen etevämmyytensä Itävallan arkkiherttuattarena ja Ranskan kuningattarena oli hänelle selvillä. Näihin lausuntoihin vastasivat lankojen vaimot tuskin hyvää kasvatusta todistavalla tavalla. He sanoivat hänelle vasten kasvoja, että Turinin hovi oli yhtä korkeassa arvossa kuin Wienin. Ja sitten seurasi katkeria sanoja milloin puolelta, milloin toiselta.
Valtijatar, joka oli mielistelyn haluinen ja erittäin varomaton, antautui enemmän moitteille alttiiksi kuin vastustajansa. Tätien ja kälyjen väsymättömästä huolenpidosta punottiin panettelun verkkoa mitä erilaisimmilta tahoilta hänen olentonsa ympäri.
Ludvig XV:nnen viimeiset hallitusvuodet olivat Marie Antoinettelle olleet kaikkea muuta kuin hupaiset. Erotettuna hovielämän huveista, joihin hän vastenmielisyydestään kuninkaan lemmittyä kohtaan ei halunnut ottaa osaa, sekä närkkäiden, oikullisten ja häijyjen tätiensä ja ylihovimestarinnansa mestaroimana, joka viimemainittu joka askelella saarnasi hänelle hovisäännön ankaria lakeja, oli hänen täytynyt tukahuttaa luontaista vilkkauttaan ja nuorellista ilonkaipuutaan.
Sitten kun hän perin nuorella iällä oli noussut valtaistuimelle ja saanut vallan tehdä mitä tahtoi, näyttää siltä kuin hänen monisuuntaisessa luonteessaan olisi tapahtunut muutos, kuin ominaisuuksia, jotka ennen olivat hänessä olleet vähemmin huomattavia, silloin olisi äkkiä puhjennut esiin. Vietettyään neljä vuotta mitä ikävimmissä oloissa paloi hänen mielensä nyt huvituksiin. Pahaksi onneksi oli hovissa kylliksi niitä, joilla oli samat mieliteot kuin hänellä.
Marie Antoinette rakasti Pariisia, ja hänen suurimpia huvejansa oli käydä teatterissa; hän matkusti sentähden usein pääkaupunkiin.
Pariisilaiset olivat aluksi iloissaan hänen tiheään uudistusvista käynneistään. Mutta kun hän rupesi käymään yksityisissä tanssiaisissa ja naamiohuveissa, ei sitä enää pidetty sopivana kuningattarelle.
Tosin olivat nuo niin kutsutut oopperatanssiaiset ainoastaan ylhäisen maailman kokouspaikkana, ja tosin oli kuningas antanut hänelle luvan mennä niihin. Mutta itse kävi kuningas niissä vain yhden ainoan kerran. Kuningatar näyttäytyi melkein aina lankonsa kanssa kahden, milloin puettuna amatsooniksi, milloin yksinkertaiseen dominoon (naamiaispukuun), joka vähensi arvonantoa ja kiihotti uteliaisuutta. Hän tanssi näissä huveissa aina myöhään aamupuoleen ja palasi harvoin Versaillesiin ennenkuin kellon lähetessä seitsemää seuraavana päivänä.
Ennen pitkää alettiin levitellä juttuja hänestä, että hän muka vietti kevytmielistä elämää. Kansa ei aluksi uskonut näitä juttuja. Mutta hovi, joka rakasti skandaaleja ja eli liian kevytmielisesti uskoakseen muiden hyveitä, ahmi niitä suurella mielihalulla.