Käsittämättömässä huolettomuudessaan ei Marie Antoinette edes huomannut, että hän herätti pahennusta; hän ei aavistanut itse kutovansa sitä kangasta, jolle huhujen levittäjät ja herjauskynäilijät saattoivat maalata epäpuhtaan kuvan hänen elämästään. Oopperatanssiaisia piti hän viattomana huvina, joista ei saattanut olla mitään ikäviä seurauksia. Ja kuitenkin on varmaa, että nämä tanssiaisissa käynnit ne juuri vahingoittivat häntä mitä suurimmassa määrässä.
Nuori kuningatar ei tuntenut itseään onnelliseksi ylhäisessä asemassaan, vaan oli mielestänsä vieraampi kuin koskaan ennen uudessa kotimaassaan.
Audienssijuhlallisuudet olivat hänestä väsyttäviä ja inhottavia siinä määrin, että hän juhlallisimmissakin tilaisuuksissa laiminlöi seurustella henkilöitten kanssa, jotka halusivat tulla huomatuiksi ja joilla virka-arvonsa tai ansioittensa perusteella oli oikeus vaatia sitä.
Vakaampi osa hoviväestä asettui ennen pitkää vihamieliselle kannalle nuoren kuningattaren suhteen, ja joka päivä keksittiin aina uusia alentavia kertomuksia hänen yksityisestä elämästään.
Kuningatar katsoi siis olevansa pakotettu muodostamaan oman omintakeisen puolueen, mutta tämän puolueen suhteen oli hän liiaksi avomielinen. Hän tähtäsi sukkeluutensa kärjen naisia vastaan, jotka eivät olleet tarpeeksi iloisia, ja miehiä vastaan, joilta puuttui sekä nuoruutta että kauneutta. Hän päästi seurapiiriinsä miehiä, joiden käytös hovipiirin ulkopuolella herätti yleistä pahennusta, sekä naisia, joita syytettiin siitä, että he viettivät kevytmielistä elämää. Neuvonantajakseen ei hän valinnut kuningasta, jonka omituisuuksista hän usein ja halusta teki pilaa, vaan sen sijaan Artoisin kreivin, joka oli hänen seuratoverinsa myöhään sekä varhain, ratsain sekä vaunuissa kuljettaessa.
Hänen vastustajillaan oli mahtava liittolainen kuninkaan entisessä kotiopettajattaressa, kreivitär Marsanissa, jonka mielipiteillä oli suuri merkitys niin hyvin sen kunnioituksen johdosta, jota hän nautti, kuin sen aseman vuoksi, joka hänellä kauan oli ollut.
Kreivittären mielestä oli Marie Antoinettella liehittelijän ryhti, ja vaaleissa, kevyissä puvuissaan muistutti hän teatteriprinsessaa esittävää vanhanpuoleista naista, joka puvuillaan koettaa herättää miesten intohimoja. Jos kuningatar loi katseensa ylös, näytti hän kreivittärestä täysin harjaantuneelta keikailijalta, ja jos hän puhui luonnollisella vilkkaudellaan, arvasi kreivitär sen heti sisällöttömäksi lörpöttelyhaluksi. Jos kuningattaren kasvot ilmaisivat mielenkiintoa ja osanottoa, väitti kreivitär hänen tahtovan näyttää, että hän ymmärsi kaikki. Jos kuningatar hymyili iloista hymyänsä, oli se vain teennäistä iloisuutta.
Tämä vanha nainen epäili ja panetteli häntä lakkaamatta. Marie Antoinette puolestaan kosti ivalla ja pilkalla ja unhotti, että kreivitär oli hänen miehensä kasvattaja, hänen tätiensä uskottu ystävä sekä suurvalta hovissa.
Edellisestä on käynyt selville, että Marie Antoinettelta puuttui useita kuningattarelle sangen tarpeellisia ominaisuuksia. Siihen sijaan omisti hän ihan tavattomassa määrässä kaikki korkean asemansa ulkonaiset ehdot: hän oli Ranskan kuningatar, mutta samalla myös kuningatar kauneuden valtakunnassa.
Kruununprinsessana oli hän ollut varsin soma ja miellyttävä, vaan ei läheskään vielä mikään täydellinen kaunotar. Nähdessään hänet ensi kerran oli kreivitär du Barry pilkallisesti kutsunut häntä "pieneksi punatukaksi". Toisia taasen oli Marie Antoinette hurmannut iloisella hymyllään, verevällä suullaan, viisitoistavuotiaalla, mutta vielä kehittymättömällä vartalollaan, kauniilla profiilillaan ja suurilla, henkevillä silmillään, jotka niin helposti säteilivät ilosta, mutta jotka yhtä nopeasti saattoivat säihkyä vihasta tahi ylenkatseesta.