Mutta tämä toimenpide oli jo yltäkyllin riittävä tekemään kreivitär Polignacin prinsessan ilmeiseksi vihamieheksi, ja riita ei voinut päättyä muutoin kuin yhdellä tavalla: viaton, rehellinen prinsessa ei mahtanut mitään kreivinnalle, jolla vielä oli uutuuden viehätystä sekä sukunsa ja ystäviensä hovista saama kokemus selkänojanaan.
Madame Lamballe oli Ranskan ylimystön jaloimpia naisia. Mutta hovissa uskottiin yhtä vähän hänen voivan toimia jalosti kuin että hänellä oli jalo luonne. Häntä pidettiin liian mitättömänä ja huonolahjaisena. Eikä saatakaan kieltää, ettei jälkimäisessä väitteessä ollut perää; hänen seuransa tuntui tosiaankin ajan pitkään hieman ikävystyttävältä.
Kirjailijatar madame de Genlis tuomitsee häntä varsin ankarasti. Hän tapasi prinsessan usein Orléansin herttuan luona ja sanoo prinsessan olleen mitättömän sekä kokonaan kykenemättömän johtamaan seurapuhelua. Vielä väittää hän prinsessan usein saaneen hermo- ja pyörtymiskohtauksia, mikä teki hänen seuransa vähemmän hupaiseksi.
Kreivitär Polignac ja hänen sukulaisensa ymmärsivät käyttää hyväkseen prinsessan heikkoja puolia. He, jotka itse pyysivät niin paljon, puhuivat lakkaamatta hänen suurista vaatimuksistaan. He puhuivat moittien hänen kateudestaan ja hänen suoraluontoisuudestaan, jota he sanoivat typeryydeksi.
Aluksi koetti kuningatar sovittaa molempia kilpailijoita keskenään, he kun molemmat esittivät hänelle valituksiaan, mutta sitten hän vähitellen alkoi kyllästyä prinsessa Lamballeen. Itsekään huomaamatta tottui hän tulemaan toimeen ilman hänen seuraansa.
Madame Lamballella ei tosin ollut, kuten sanottu, mitään eteviä luonteenlahjoja, mutta hän oli aikaisin saanut tottua kärsimyksiin, ja hän oli liian ylpeä näyttääkseen miten hän kärsi. Hän ei tosin hetikohta voinut vetäytyä pois korkeaan asemaansa kuuluvien velvollisuuksien täyttämisestä, mutta hän näyttäytyi yhä harvemmin ja harvemmin ja vetäytyi viimein kokonaan pois hovista.
Ja siinä hän teki viisaasti; hän oli kadottanut kuningattaren suosion, eikä kukaan koettanut pidättää häntä lähtemästä.
Prinsessa muutti takaisin appensa luo, ottaen osaa hänen yksinäiseen elämäänsä, kunnes vaara hänet jälleen kutsui hallitsijattaren läheisyyteen.
Onnen päivinä ei hänen ystävyytensä ollut aivan vailla vaatimuksia, mutta myöhemmin, kun melkein kaikki järjestään hylkäsivät Marie Antoinetten, pysyi hän hallitsijattarelleen horjumattomasti uskollisena. Hän rakasti Marie Antoinettea enemmän kuin tämä rakasti häntä, ja antoi onnettomalle kuningattarelle enemmän kuin mitä hän itse sai vastaan ottaa.
* * * * *