Kreivitär Polignac oli saavuttanut tarkoituksensa, — hänen vastustajansa oli poistunut vapaaehtoisesti.
Pian ei kuningatar enää voinut tulla toimeen uudetta ystävättärettään. Kaikkialla ja kaikkinaisissa tilaisuuksissa osotti hän hänelle mitä suurinta herttaisuutta.
Sen sijaan että olisi, hovissa vanhastaan vakaantuneen tavan jälkeen, syönyt päivällistä yhdessä kuninkaan kanssa koko kansan nähden, söi kuningatar nyttemmin — paitsi sunnuntaipäivinä — yksin kreivittären seurassa. Hän ei halunnut tulla häirityksi ollessaan ystävättärensä kanssa yksissä ja sen tähden toimitti hän pois palvelevan hovinaisensa sekä kielsi päästämästä ketään huoneeseen, jossa hän ja madame Polignac oleskelivat.
Iltasin otti hän ystävätärtään kainalosta ja käyskenteli tuttavallisesti hänen kanssaan. Kun kreivitär matkusti maalle, kirjoitti kuningatar hänelle ahkerasti ja kertoi kaikki, mitä Versaillesissa tehtiin ja toimitettiin. Jos kreivitär oli sairas, kävi kuningatar häntä katsomassa ja osotti jos jollakin tavalla hänelle hellyyttään.
Kreivitär sairastui tuhkarokkoon — tauti tarttui kuningattareenkin. Kreivitär odotti synnytysaikaansa, ja koko hovin täytyi muuttaa Marlyyn, jotta kuningatar saisi olla hänen läheisyydessään. Kreivitär Polignac oli ainoa ihminen, jonka vikoja kuningatar ei ottanut koskaan huomatakseen. Muutoin saattoi hän sekä sangen järkevästi että ankarasti arvostella ympärillään olevia ihmisiä, mutta madame Polignacista hän ei koskaan kärsinyt lausuttavan ainoatakaan halventavaa sanaa.
Tuo hehkuva ystävyys, joka yhdisti hänet tähän naiseen, antoi virikettä hänen vähemmin hyville ominaisuuksilleen.
Kreivittären seurustelupiiri ei voinut olla tarkoin valikoitu, siksi oli se liian suuri. Kuningattaren suuren anteliaisuuden johdosta viekoittui hän käyttämään tuhlaavaisuutta, joka vahingoitti yhtä paljon hänen omaa kuin hänen haltijattarensakin mainetta.
Toimeenpanemalla alituiseen uusia huvituksia osasi hän herättää ja ylläpitää kuninkaallisen ystävättärensä mielenkiintoa. Marie Antoinette oli vilkas, iloinen ja kiemailevainen. Aavistamattansa antautui hän alttiiksi pahojen kielien panetuksille, ja hänen tapansa käydä joka päivä tervehtimässä ystävätärtä tuli ennen pitkää hänelle pakottavaksi tarpeeksi. "Marie Antoinetten yritykset", huomauttaa Goncourt varsin sattuvasti, "tarkoittavat kaikki madame Polignacin korottamista kuningattaren rinnalle ja kuningattaren alentamista madame Polignacin vertaiseksi."
Lämpimintä rakkautta seuraa usein — semminkin maailman isoisten kesken — mitä suurin välinpitämättömyys. Tiedettiin prinsessa Lamballen olleen kuningattarelle miltei yhtä rakas, ja kumminkin oli prinsessan aikoinaan nauttima suosio haihtunut kuin kaste auringonpaisteessa. Madame Polignacin ystävät tiesivät kokemuksesta tämän ja käyttäytyivät sen mukaan; he riensivät kaikki lämmittelemään hehkuvan hellyyden säteissä.
Armonosotussade tulvi edelleen Polignacin perheen ja sen ystävien yli. Kreivittären appi, kaikin puolin vähäpätöinen mies, nimitettiin lähettilääksi Sveitsiin, virkaan, joka oli hyvin haluttu ja johon oli ilmoittaunut useita paljoa ansiokkaampia hakijoita. Diane de Polignac nimitettiin prinsessa Elisabethin kotiopettajattareksi, kreivi Julesista tehtiin ylihovitallimestari, ja hänen tulojaan lisättiin sen kautta vielä 80,000 frangilla vuodessa. Sitäpaitsi annettiin hänelle ja hänen jälkeläisilleen herttuan arvonimi. Oltiin tietävinään, että Polignacin herrasväki vähässä ajassa oli hankkinut itselleen yli puolen miljoonan vuotuiset tulot. "Historiassa ei ole montakaan esimerkkiä siitä, että ruhtinaiden suosio olisi niin vähässä ajassa tuottanut niin suurta hyötyä yhdelle ainoalle perheelle", lausuu tämän johdosta kreivi Mercy-Argenteau.