"Jos kuningatar noudattaa omaa makuansa, sukupuolensa, ikänsä, sielunsa puhtauden, sydämensä taipumusten mukaista makuansa, saattaa hän itsensä alttiiksi hovimiesten moitteille, pahojen kielien panetteluille ja historian armottomalle tuomiolle."
Tätä totuutta sai Marie Antoinette kauan ja tuskallisella tavalla kokea.
Pieni Triano, jossa elämä tuntui olevan niin rauhaisaa ja viatonta, osottautui lähempää tarkasteltuna salajuonien pesäksi, jossa koetettiin kuningattarelta saalistaa suosionosotuksia ja jossa kuningattaren oli vaikeampi vastustaa ystäviensä tungettelevaisuutta kuin seremoniallisessa Versaillesin hovissa. Rakastettavat naiset ja kohteliaat herrat uskalsivat Trianossa riisua naamarinsa ja tuoda kunnianhimonsa ja vaatimuksensa julki.
Kreivitär Polignac osottautui varsin hyödylliseksi välikappaleeksi näitten ihmisten käsissä. Heidän vaikutuksensa alaisena sekaantui hän jos johonkin, kuningattaren hovinpitoon yhtä hyvin kuin kuninkaan politiikkaankin. Koettipa hän jo erottaa ja asettaa ministerejäkin.
Hänen kälynsä Diane eli niin yksinomaan ystäviensä hyväksi, että hän vallan unhotti olevansa prinsessa Elisabethin palveluksessa. Kuninkaan nuori sisar sai melkein aina olla yksin ja pakeni eräänä päivänä muutamaan luostariin. Ludvig XVI:nnen täytyi mieskohtaisesti käydä noutamassa hänet pois.
Jos joku oli vierailulla Ludvig XVI:nnen hovissa, anasti Trianossa käynti aina osan sitä juhlaohjelmaa, jolla korkeita vieraita kunnioitettiin.
Ulkolaisista ruhtinaista kävi useimmin Ranskan hovissa Ruotsin kuningas Kustaa III, joka sittemmin suurella lämmöllä ja ritarillisella innolla piti onnettoman kuningasparin puolta.
Hän oleskeli usein ja pitkät ajat Pariisissa Hagan kreivin nimellä. Ludvig vastaanotti hänet aina mitä ystävällisimmällä kohteliaisuudella, ja Kustaa III:nnella oli tapana saapua Versaillesiin edeltäkäsin ilmoittamatta tulostaan, mikä toisinaan saattoi hovin aika lailla hämille.
Marie Antoinettea ei oikein miellyttänyt hänen suorasukainen olentonsa, eikä Kustaa puolestaan näyttänyt olevan erittäin mielistynyt kuningattaren persoonaan. Hän lausui peittelemättä arvostelunsa kuningattaren laulusta ja soitosta, ja hänen näytti olevan hyvin ikävä kuningattaren musiikki-iltamissa. Kun kuningatar eräänä iltana kieltäytyi tanssimasta sillä tekosyyllä, että hän oli liian vanha, kysyi Kustaa leikillään, oliko hän ollut halukkaampi tanssimaan nuorena, mikä kysymys ei liioin liene hivellyt tuon silloin vielä tuskin kahdeksankolmattavuotiaan kuningattaren mieltä.
Jos tavat Ranskassa olisivat olleet sellaiset, jommoisiin Marie Antoinette oli tottunut kodissaan, olisi hänen elämänsä varmaankin muodostunut toisellaiseksi. Hänen mielensä oli alussa taipuvainen kotoiseen elämään, ja hän olisi luultavasti löytänyt ilonsa perhepiirin keskuudessa.