Mutta sillä sijalla, jolle kohtalo oli hänet asettanut, keskuspisteenä tavoiltaan turmeltuneessa hovissa, puolisonsa laiminlyömänä, ilman mitään vakavampia harrastuksia, mutta syvästi tuntien povessaan kaipuuta olla rakastettu ja ihmetelty, oli hän pakotettu hakemaan onneaan ulkopuolelta itseään.
Kruununprinsessana ei hän ollut osottanut vähintäkään taipumusta tuhlaavaisuuteen; hän oli päinvastoin niinä aikoina ollut jokseenkin säästäväinen. Valtaistuimelle noustessaan saattoi hän kehua, ettei hän koskaan vielä ollut tehnyt velkoja.
Kuningattarena näytti hän myöskin ensi alussa vakavasti päättäneen karttaa liikanaisia menoja.
Mutta uuden valtansa häikäisemänä ja ystäviensä viekottelua seuraten heittäytyi hän ennen pitkää, niinkuin jo olemme nähneet, huvien pyörteeseen, huvien, jotka maksoivat äärettömiä summia, ja hänessä syttyi intohimoinen mieltymys koristeihin ja jalokiviin.
Niinpä hän esimerkiksi tammikuussa 1776 osti parin timanttikorvarenkaita, jotka maksoivat 400,000 frangia. Tuskin puoli vuotta sen jälkeen osti hän rannerenkaan, josta maksoi 250,000 frangia.
Syytökset Marie Antoinettea vastaan ovat useimmissa suhteissa olleet liioiteltuja, ja hänen arvollisuutensa onnettomuutensa päivinä ansaitsee myötätuntoamme. Mutta hänen tuhlaavaisuutensa oman itsensä hyväksi, silloin kun maassa vallitsi nälänhätä, panee hänen muistoonsa ruman tahran, jota ei koskaan voida pestä pois.
"Jutut, joita kuulen sinusta kerrottavan, vihlovat sydäntäni", kirjoitti Maria Teresia, "ja kertomukset timanteistasi panevat minut häpeämään. Rakas tyttäreni, kuningattareni, mihin tämä tämmöinen viepi? Se ajatus on minusta sietämätön."
Monet hovin kavaljeereista olivat kiihkeitä pelaajia. Myöskin onnistuttiin saada kuningatar houkutelluksi pelaamaan, ja hän menetti mahdottomia summia.
Aluksi pelasi hän salaa yhdessä ystävättäriensä kanssa. Mutta eräänä päivänä Fontainebleaussa pyysi hän kuninkaalta lupaa saada lähettää Pariisista käymään pankkiiria, joka voisi pitää pankkia hänelle ja hänen seuratovereilleen heidän pelatessaan.
Aluksi Ludvig veti verukkeita sieltä ja täältä, mutta heikkona kuten aina taipui hän vihdoin "vain tämän ainoan kerran".