Hän esiintyi poissaolevan kummin, Espanjan kuninkaan sijaisena.
Kardinaali kysyi mitkä nimet lapselle tahdottiin antaa.
"Niin ei ole tapana alkaa", virkkoi Provencen kreivi, "ensin on otettava selvä siitä, kutka lapsen vanhemmat ovat."
Ivallinen ääni, jolla hän nämä sanat lausui, teki niiden ajatuksen liiankin selväksi. Lausunto osui hyvään maaperään, ja hovissa uskottiin, että Artoisin kreivi oli lapsen isä.
Huhu kierteli jonkun aikaa, ennen kuin ehti ulkopuolelle korkeampia hovipiirejä. Mutta kun kansan viha kohosi Marie Antoinettea vastaan, tarttui yleinen mielipide siihen syytteeseen, jonka Provencen kreivi oli viskannut kuningatarta vastaan, ja piti siitä kiihkeästi kiinni.
Herroista, joiden seuraa Marie Antoinette haki, ansaitsee parooni Besenval tulla ennen muita mainituksi. Hänellä oli nimittäin muutamien vuosien kuluessa suuri vaikutusvalta Marie Antoinetteen.
Hän kuului vanhaan sveitsiläiseen aatelissukuun, ja palveltuaan kunniakkaasti Ranskanmaata seitsenvuotisessa sodassa oli hänet nimitetty sotamarsalkaksi ja Versaillesissa olevan sveitsiläiskaartin päälliköksi.
Besenval ei ollut enää nuori, vaikka hän siltä näytti. Hän oli säilyttänyt sveitsiläisen yksinkertaiset tavat eikä nähtävästi ollut kunnianhimoinen; mutta hän halusi mielellään näyttää valtaansa esiintymällä muitten suojelijana. Samalla kun häntä suosittiin iloisen ja herttaisen olentonsa vuoksi, samalla peljättiin häntä hänen terävän sukkelakielisyytensä takia; hänellä nimittäin oli tapana lausua mielipiteensä kaikesta ja kaikille. Hänen persoonallinen urhoutensa lähenteli tyhmänrohkeutta. Eräässä taistelussa, johon hän otti osaa, komennettiin peräytymään. Hän totteli käskyä, mutta kääntyi yhtäkkiä ympäri ja syöksyi jälleen vihollisen tuleen.
"Mitä sinä teet?" huusivat toverit hänelle. "Me toisethan olemme jo lakanneet taistelemasta."
"Sodassa on laita sama kuin oopperatanssiaisissa", vastasi parooni hilpeästi luotien suhistessa, "vaikka tuntuukin ikävältä, tekee kumminkin mieli viipyä niin kauan kuin kuulee soiton sävelien kaikuvan."
Kuningatar piti suuressa arvossa hänen sukkeluuttaan ja kuunteli häntä sitä mieluummin, kun parooni avoimesti oli julistautunut entisen ministerin, Choiseulin puoluelaiseksi ja osotti suhteessaan tuohon kukistuneeseen suuruuteen sveitsiläisen täyttä uskollisuutta.