On siis ymmärrettävissä, että sangen useita erilaisia transkriptiojärjestelmiä on syntynyt. Ei vain kirjoittajan oma äidinkieli määrää systeemin laatua, vaan myöskin se seikka, missä osassa Kiinaa hän on kielen oppinut. Monet muutkin näkökohdat voivat asiaan vaikuttaa.
Teoksessamme on kiinalaisten äänteiden merkitsemisessä luonnollisesti otettu huomioon suomalaisen ääntämistapa. Äänteen perusmuodoksi on katsottu yleispuhekielen (Kuan Hua, virkamieskieli) lausumistapaa, sellaisena kuin se kuullaan Pohjois-Kiinan laajalla lakeudella. Yhtävähän täysin pekingiläistä kuin Jangtse-laaksonkaan ääntämistä on orjallisesti seurattu, vaikka kummankaan päätekohdan puhekieli ei huomattavasti eroa siitä, mitä on pidettävä normaalisena yleispuhekielenä.
Lähinnä olemme liittyneet Wade'n ja Ballerin systeemeihin. Jälkimmäinen lienee pohjoismaalaisille helpoimmin ymmärrettävissä, sillä tämä transkriptiojärjestelmä on syntynyt piirejä varten, joihin lukeutuu monia eri kansallisuuksia. Umpi-englantilaiset systeemit, sellaiset kuin esim. 'standard', vievät suomalaisen lukijan kokonaan harhaan — ja ovat jo tuoneet monia ikäviä kasvannaisia kiinalaisten nimien lausumistapaan.
Sangen yleinen on kiinassa dž-äänne, jonka englantilaiset (Giles, Baller y.m.) merkitsevät ch:lla, saksalaiset (Hermann y.m.) g:llä ja k:lla (Richthofen), ranskalaiset (Couvreur y.m.) tch:lla; monet muut eri tavoin esim. jd, ds, dsch, ts, tš, tsch. Ääntämisenkin horjuvaisuus on antanut aihetta tähän kirjavuuteen. Esim. i:n edellä joskus kuulee k:n, mutta yleisempi on dž. Maantieteellisesti vakiintuneissa nimissä olemme säilyttäneet yleisesti tunnetun ja helpommin lausuttavan k:llisen muodon, esim. Peking pro Pì Džing, Nanking pro Nan Džing, Jangtse Kiang pro Jang Tzi Džiang; samoin maakuntien nimissä Džì Kiang, Kiang Si. Sen sijaan olemme klassillisen kirjallisuuden nimissä ottaneet oikeamman džing-muodon king-sanan asemasta, esim. Šū Džing, Historiakirja. Ts-äänne erotetaan selvästi dž-äänteestä, vaikka eteläisellä yleispuhekielen alueella edellinen on anastanut paljon jälkimmäisen tilaa.
Vaihtoehtoisia äänteitä on runsaasti. L ja n-konsonantit vaihtelevat sanan alussa aivan yleisesti, esim. Lan ~ nan, lai ~ nai, lei ~ nei, len ~ nen. Pidetään jotenkin yhdentekevänä kulkeeko ilmavirta tässä tapauksessa suun vai nenäväylän kautta. Samoin vaihtelee Jangtse-laaksossa i:n edellä hs ~ s; edellinen muoto lienee katsottava oikeammaksi (h kuuluu hyvin heikosti). H-konsonantti vaihtuu usein f:ksi, kun pelkkä u seuraa: hu ~ fu. Kun vielä mainitsemme eräissä tapauksissa ilmenevät vaihtoehtoiset muodot: dž ~ dr, dž ~ k, dž ~ ts, i ~ ei, i ~ y, u ~ o, u ~ y, ui ~ ei, ui ~ uei, y ~ ru, niin erilaisille transskribeerauksille jää kyllin tilaa.
Yleispuhekielessä ei ole b, g, v, x eikä puhdasta d-äännettä, joten niiden merkintä on katsottava harhaanvieväksi. Sanan lopussa ei esiinny muita konsonantteja kuin n ja ng. Milloin huomaamme k, p, t, ja m-loppuisia sanoja, voimme heti päättää, että ne ovat kaakkoisten rannikkomaakuntien ainoalaatuista ääntämistapaa.
Vokaalit a, e ja o eivät yleensä äänny puhtaina ollessaan yksin eikä sanan alussa, vaan niiden edellä kuuluu selvä ng-äänne. Esim. ai>ngai, ang>ngang, en>ngen, ō>ngō, ou>ngou. (Poikkeus on yksinäinen a-äänne, joka lienee tullut buddalaisuuden mukana Intiasta). Teoksessamme käytetään kuitenkin lyhyempiä muotoja ilman ng-äänteen merkintää.
Vokaalin loppuaspirointi merkitään tavallisesti h-kirjaimella, esim. ku>kuh, mutta me olemme ottaneet yksinkertaisemman loppuhenkosella (')-merkitsemistavan, esim. la>la'.
Konsonanttien yleinen aspirointi on kiinalle tunnusmerkillinen ja tärkeä. Se selviää parhaiten k, p, t-äänteistä. Aspiroituina ne voisi merkitä mukavimmin kh, ph, th-kirjaimilla. Mutta kun tämä monissa sanoissa venyttäisi merkintää tarpeettoman pitkäksi eikä sitä voitaisi selvyydenkään puolesta käyttää mukavasti kaikissa tapauksissa, niin sovitamme loppuhenkosen myöskin konsonanttien aspirointia ilmaisemaan, esimm. Ku>k'u=khu, džan>dž'an, drï>dr'ï, tsō>ts'ō, tzï>tz'ï.
Samassa sanassa, joka lausutaan yhdellä henkäyspainalluksella, saattaa olla kaksinkertainenkin aspirointi, ensin konsonanttien, sitten vokaalinen. Ottakaamme äänne drï. Vokaalin tavoin aspiroituna se on dr, konsonantin tavoin aspiroituna dr'ï, molemmin tavoin aspiroituna dr'ï'.