Erilaisia sanaäänteitä on yleispuhekielessä noin 490, eteläisellä alueella vain noin 410. Jangtse-virran laaksossa on siis noin 80 äännettä eli lähes 1/5 vähemmän kuin Pohjois-Kiinan lakeudella. Sen sijaan on Jangtse-laaksossa noin 40 äännettä, joita ei ole pohjoisessa. Kun sanaäänteiden luku on mitättömän pieni sanamerkkien suureen lukumäärään nähden — vain noin 1 % —, niin on ollut syytä ottaa transkriptiossa kaikki yleispuhekielen erilaiset äänteet huomioon.
Tärkeimpiä pohjoisen ja eteläisen yleiskielialueen eroavaisuuksia mainittakoon. Etuvokaalien, e, i, jälkeen vaihtuu ng-äänne n-äänteeksi Jangtse-laakson puhekielessä. Esimm. Ing>in, leng>len, ning>nin, ping>pin, teng>ten.
Yleiskielen eteläisellä alueella on taipumusta äänteiden lyhentämiseen. Sanansisäinen ue-diftongi sulautuu e:ksi hammasäänteiden (dentaalien) 1, n, r, s, t, t', ts, ts', jälkeen.
Diftongi ue säilyy sitävastoin keskisten kieliäänteiden (palataalien) ja kurkkuäänteiden (laryngaalien) dž, dž', k, k', š, h, jälkeen. Esimm. ue-diftongin sulautumisesta e:ksi: Luen>len, nuen>nen, ruen>ren, suen>sen, tuen>ten, t'uen>t'en, tsuen>tsen, ts'uen>ts'en. Milloin ng-äänne on päättänyt sanan, muuttuu se luonnollisesti n-äänteeksi, esimm. Tueng>ten, t'ueng>t'en. Esimm. ue-diftongin säilymisestä: Džuen, dž'uen, huen, kuen, k'uen, šuen. Mikä koskee ue-diftongia pitää paikkansa myöskin ua diftongiin nähden seuraavissa tapauksissa: Luan>lan, tsuan>tsan, ts'uan>ts'an; mutta: nuan ~ nan, ruan ~ ran (rän), suan ~ san, tuan ~ tan. —
Diftongi ou sulautuu u:ksi seuraavissa tapauksissa: Fou>fu, pou>pu; ja diftongi uo sulautuu o:ksi: Kuo>ko, k'uo>k'o. Triftongi iai supistuu ai-diftongiksi: Hsiai>hai, kiai>kai.
Toiselta puolen on eteläisellä yleiskielellä taipumusta pidentääkin äänteitä. Kun pelkkä u-äänne (tai u') seuraa äskenmainittuja dentaaleja, 1, n, r, s, t, t', ts, ts', tai puoleksi palataalisia dž, dž'-äänteitä, niin tämä u-äänne muuttuu ou-diftongiksi. Esimm. Lu>lou, lu'>lou', nu>nou, ru'>rou', su>sou, su'>sou', tu>tou, tu'>tou', t'u>t'ou t'u'>t'ou', tsu>tsou, tsu'>tsou', ts'u>ts'ou, ts'u'>ts'ou', džu'>džou'. Milloin u-äänne on ilman loppuhenkosta, säilyy u alkuperäisenä sanoissa ru, džu (dru) ja dzu. (D'ž'-äänteessä säilyy u puhtaana, vaikka loppuhenkonenkin seuraa, joten tämä kokonaan poikkeaa yleisestä säännöstä, mutta tällä tavalla ääntyykin vain yksi ainoa sana, paljon käytetty 'mennä ulos'.) U säilyy myöskin sanoissa, jotka alkavat hammasäänteillä f, m, p, p', lakiäänteillä k, k', š ja kurkkuäänteellä h. Esimm. Fu, fu', mu, mu', pu, pu', p'u, p'u', ku, ku', k'u, k'u', šu, šu', hu, hu'.
Diftongi ui muuttuu joko ei- tai uei-diftongiksi. Dentaalien l, n, s, t, t', ts, ts' jälkeen se vaihtuu ei-diftongiksi. Esimm. Lui>lei, nui>nei, sui>sei, tui>tei, t'ui>t'ei, tsui>tsei, ts'ui>ts'ei. Lui ja nui ääntyvät pohjoisessakin molemmin tavoin. Palataalisten dž, dž', r, s-äänteiden jälkeen ui-diftongi muuttuu uei-diftongiksi. Esimm. Džui>džuei, dž'ui > dž'uei rui>ruei, šui>šuei.
Vaikeimpia suomalaiselle lukijalle ovat seuraavat yhdeksän konsonanttiäännettä, jotka samalla ovat itsenäisiä sanoja, sanaäänteitä: Drï, drï', dr'ï, dr'ï', šzï, šzï', szï, tzï, tz'ï.
Sävelkorkoa ei ole merkitty koska se edellyttäisi asiantuntemusta, jota suomalaiselta lukijalta ei voi toivoa.
Yleisenä periaatteena on koetettu noudattaa substantiivien merkitsemistä isolla alkukirjaimella saksankielen tavoin. Siten syntyy tarpeellista vaihtelua tuohon muuten niin yksitoikkoiseen transkriptioon. Se vastaa jossain määrin kiinalaisten omaa sanavarastonsa jakoa 'tyhjiin' ja 'täysinäisiin' sanoihin. Kun transkription pahin vika on muotojen köyhyys verrattuna vastaavaan merkkikieleen, niin saamme täten edes hiukan lisää muotorikkautta. Samalla tämä tietysti auttaa ajatuksen ymmärtämistä. Transskriptiossa pitäisi oikeastaan jokaisen sanan sävelkorko ja sanaluokka tulla näkyviin — vasta sitten voisi kiinan kirjakieltä (Uen Li) transskribeerattuna jossain määrin ymmärtää.