Tulos tästä kaikesta on selvä. Jättiläinen herää. Huomaa kauan nukkuneensa, huomaa pikku peikkojen kimppuunsa käyvän, huomaa olevansa pahemmassa kuin pulassa niiden käsissä. Vanha vakainen valtakunta kuohuu ja kiehuu, on käymistilassa ylhäältä alas asti. Taivaan Poika viskaa pois pyhyytensä, tunnustaa kansansa ja oman avuttomuutensa, tahtoo sisäisen uudistuksen tietä rohkeasti lähteä uusille urille koko kansansa kanssa, kääntää silmänsä laskevan auringon maahan ja pitää länsimaita kaikessa esikuvinaan.
Silloin seuraa julistus toista.[36] Nopeassa tempossa annetaan mitä laajakantoisimpia hallitusmääräyksiä kaikilla mahdollisilla aloilla. Voi sinua, jättiläinen, jo riehut liikaa! Katso vain, etteivät noin äkkinäiset otteet sinua kumoon kaada!
Nuorekas aines iloitsee tästä 'edistyksestä'; suuria toiveita on taivas täynnä. Mutta vanha kungfutselainen katsoo vakavana ja totisena tätä lasten leikkiä. Jo kuohahtaa kuuma veri. Esi-isien iänikuinen muisto velvoittaa pelastamaan vielä viimeisellä hetkellä mustapään kansan ulkomaisista houreista. Nyt on tullut toiminnan aika! Isänmaa kutsuu! Pois kaikki vieras tästä maasta! Pois ulkomaan oppi ja ulkomaalaiset! Pois kaikki tyynni nuo valkoiset paholaiset!
Tarmokas nainen, vanha leskikeisarinna, saadaan tämän puuhan etupäähän. Palatsissa pannaan vallankaappaus toimeen. Suunta muuttuu. Täydellä tarmolla nostaa vanha Kiina vielä viimeisen kerran keltaista lohikäärmelippua. Käärme purskauttaa suustaan kristittyjen vainon vuolaat virrat. Ikäänkuin uutta elonvoimaa saaneena kiemurtelee peto henkensä edestä.[37]
Mutta pian päättyy tämä surullinen näytelmä. Entistään alemma painetaan kungfutselaisen ylpeys. Vuosituhansien kerskaukset pyyhkäistään pois armottomalla kädellä. Taivaan Pojan sijainen saa lähteä pakoon.
Hänen palatsinsa poltetaan ja itse Taivaan Temppeli muutetaan vihollisjoukkojen temmellyspaikaksi[38] — luontokappaleiden tallattavaksi, kerrassaan hevostalliksi, pyhä paikka, johon vain valitut kuolevaiset saivat edes katsahtaa. Se oli nöyryytys sellainen, jonka vertaisia on ollut vain harvoja, pyhän pilkkaa, joka sattui kungfutselaisen elinhermoon.
Tästä alennustilasta ei kungfutselaisuus ole jaksanut enää nousta. Sen voimat olivat murretut ainaiseksi. Kungfutselainen saa ruveta maksamaan korvauksia tuhotöistä, joita hän kansallisen ja uskonnollisen innostuksen huumeessa teki.
Uusi viini yhä kuohuu. Jo on murrettu varsinainen siveellinen vastustus. Vielä on kuitenkin jäljellä ulkonaiset vanhat muodot. Vielä istuu Taivaan Poika istuimellaan. Vielä liehuu keltainen lippu. Vielä kiemurtelee vanha käärme. Puhkaiseeko viini leilit, vai onko vanha nahka pehminnyt kyllin paljon peräänantaakseen? Siinä kysymys, jonka uteliaina teemme.
Ulkonaisesti näyttää rauhalliselta. Elämä palautuu entisiin uomiinsa. Mutta syvällä kansan sielussa on käymisliike täydessä vauhdissa. Se saa uutta virikettä, kun harmi ja viha saadaan kohdistaa vierasperäistä hallitushuonetta kohtaan. Aito kansallinen innostus valtaa mielet taas, kohdistuakseen nytkin ulkomaalaisiin, mutta ei valkoisiin, vaan tumman-keltaisiin. Mandžut, mandžut on nyt ajettava maasta pois! Niissähän se perusvika piileekin. Nyt me sen vasta ymmärrämme! Kun vain nämä on karkoitettu, niin silloin on kaikki hyvin.
Nuori Kiina, Uusi Kiina, on nyt ohjaksissa. Sen aika on nyt tullut. Tarmokkaalla ja verrattain taitavallakin kädellä käydään asioihin käsiksi. Ei näitä uudistusmiehiä sido kungfutselaiset kahleet, ei säännöt kuuliaisuudesta keisaria, vanhoja tai esi-isiä kohtaan. Kansan paras on sydämellä. Ja se vaatii heitä ryhtymään rohkeaan tekoon. Tietoisesti puuhataan, hengen uhalla, hautaa vanhalle hallitukselle ja vanhoille opeille ylimalkaan.