Suoritettuaan tehtävänsä he palasivat Paduaan tuoden mukanaan tyrannille päivän uutisen, keisarin kansliassa kopioidun jäljennöksen kristitylle papistolle kirjoitetusta ylimmän sielunpaimenen kirjeestä, jossa pyhä isä koko maailmalle soimaa nerokasta keisaria mitä törkeimmästä jumalattomuudesta.

Huolimatta siitä, että heille oli uskottu tärkeitä, ehkäpä kiireellisiäkin tehtäviä ja heidän huostassaan oli vaarallinen asiakirja, eivät he voineet sivuuttaa lapsuudentoverinsa kotia, ratsastaessaan tyrannin palatsille. Lähinnä Paduaa olevassa majatalossa, missä he nousematta satulasta olivat syöttäneet ja juottaneet hevosiaan, oli puhelias ravintoloitsija kertonut heille kaupunkia kohdanneesta suuresta onnettomuudesta ja vielä suuremmasta harmista, hääaluksen haaksirikosta ja munkkikaavun hylkäämisestä melkein kaikkia yksityisseikkoja myöten. Astorren ja Dianan kihlauksesta he eivät olleet kuulleet, sillä siitä ei vielä julkisesti tiedetty.

Te murtumattomat kahleet, jotka yhdistätte lapsuudentovereita! Astorren ihmeelliset vaiheet eivät antaneet näille kahdelle rauhaa, ennenkuin he omin silmin saivat nähdä ystävänsä, jonka he nyt taas olivat saaneet omakseen. Monen vuoden kuluessa he olivat nähneet munkin ainoastaan sattumalta kadulla, jolloin olivat tervehdykseksi nyökäyttäneet hänelle päätään, tosin ystävällisesti ja vilpittömän kunnioittavasti, mutta samalla sentään jonkun verran vieraasti.

Gocciola, joka heidän tullessaan palatsin pihalle istui matalalla muurilla syöden vehnästä ja heiluttaen jalkojaan, vei heidät puutarhaan. Kulkiessaan nuorukaisten edellä narri puhui vain omista asioistaan; ne näyttivät olevan hänelle talon onnetonta kohtaloa paljon tärkeämmät. Hän kertoi palavasti toivovansa autuaallista kuolemaa ja nieli samassa loput vehnäsestä, sitä hatarilla hampaillaan pureskelematta, niin että oli vähällä tukehtua. Nähdessään hänen hullunkuriset ilmeensä ja kuullessaan hänen hartaan ikävöimisensä luostariin, purskahti Ascanio niin raikkaaseen nauruun, että taivas varmaankin olisi siitä kirkastunut, ellei se olisi jo muutenkin näyttänyt niin iloiselta ja loistavissa väreissään hekumoivalta.

Ascanio sai vastustamattoman halun tehdä pilaa »Pisarasta» vapautuakseen hänen rasittavasta seurastaan. »Gocciola-raukka», alkoi hän, »luostariin saakka et koskaan pääse, sillä — mitä suurimpana salaisuutena uskon sen sinulle — tyranni-setäni on iskenyt sinuun halukkaat silmänsä. Jos tahdot tietää, on hänellä neljä narria: stoalainen, epikurolainen, platonikko ja skeptikko. Kun ankara hallitsija on leikkisällä päällä antaa hän heille merkin asettua salin neljään nurkkaan, jonka kaarevassa katossa taivas kiinto- ja kiertotähtineen heloittaa. Setäni astuu sitten keskelle huonetta, taputtaa käsiään ja neljän filosofin täytyy hypiskellen vaihtaa nurkkaa. Stoalainen päätti toissapäivänä ulisten ja vaikeroiden päivänsä, siksi että oli yhtäpäätä niellyt monta naulaa makarooneja, pohjaton kun oli. Setäni on ohimennen ilmoittanut minulle aikovansa ottaa uuden narrin vainajan paikalle ja pyytävänsä sinua, Gocciola-parka, munkilta, uudelta isännältäsi perintöverona. Niin on nyt asianlaita. Ezzelino tavoittelee sinua. Kuka tietää, vaikkapa olisi jo takanasi.» Tällä Ascanio viittasi siihen, että tyranni saattoi ilmestyä odottamatta minne tahansa, jonka johdosta padualaiset olivat alituisessa pelossa ja vavistuksessa. Gocciola kirkaisi, kuin olisi mahtavan hallitsijan käsi jo laskeutunut hänen olalleen, katseli ympärilleen ja vaikka näkikin vain oman lyhyen varjonsa, juoksi hän hampaat kalisten piiloon.

* * * * *

»Pyyhin kertomuksesta Ezzelinon narrit», sanoi Dante keskeyttäen puheensa ja tehden kädellään liikkeen kuin olisi kirjoittanut eikä kertonut. »Ascanio valehteli, koska tämä piirre ei sovi tyranniin. Ei ole yleensä luultavaa, että niin vakava ja pohjaltaan jalo luonne kuin Ezzelino olisi viitsinyt elättää narreja ja nauttinut heidän typeristä kujeistaan.» Tämän pistoksen Dante suuntasi selvästi isännälleen, jonka vaipan liepeellä Gocciola istui ja virnisteli runoilijalle.

Cangrande ei ollut huomaavinaan viittausta, mutta päätti maksaa sopivassa tilaisuudessa moninkerroin.

Tyytyväisenä, melkeinpä hilpeänä Dante jatkoi:

* * * * *