»Kun munkki oli saattanut Antiopen kotiin ja astui taas saliinsa — unhotin kuitenkin mainita, ettei hän kohdannut Ascaniota, vaikka tämä oli vienyt samaa tietä kreivitär Olympian kotiin kantotuolissa. Ascanio oli nimittäin jättänyt masentuneen kreivittären palvelijoiden huostaan ja lähtenyt itse kiireimmän kautta setänsä, Ezzelino-tyrannin luo, tarjotakseen hänelle hullunkurisen tapahtuman aivan tuoreena. Hän toi Ezzelinolle mieluummin skandalijutun kuin ilmiannon salaliitosta.
»En tiedä, oliko munkki niin kaunis kuin Ascanio-veitikka oli sanonut hänen olevan. Mutta näen hänet nuoruuden parhaimmassa kukoistuksessa kiitävän kuin siivillä edestakaisin läpi salin, kuin Zefyrien kantamana tai Iriksen kuljettamana. Hänen silmänsä ovat pelkkää auringonpaistetta ja hän supisee itsekseen autuaitten kieltä. Gocciola, joka oli kulauttanut kurkkuunsa suuren määrän kypronviiniä, tunsi itsensä yhtä uljaaksi ja nuorekkaaksi. Marmorilattia haihtui hänenkin jalkainsa alla valkeaksi pilvenhattaraksi. Hän tunsi vastustamatonta janoa kuunnella Astorren raikkaiden huulten supinaa, niinkuin lähteen yli kumarrutaan sen lorinaa kuulemaan, ja alkoi munkin vieressä mittailla salin lattiaa milloin hajasäärin, milloin hyppivin askelin narrinvaltikka kainalossa.
»'Herttainen pää, joka oli valmis uhrautumaan isänsä puolesta, uhrautui myös äitinsä puolesta', kuiskasi Astorre. 'Miten hänen kasvonsa häpeästä hehkuivat, miten ne kärsivät lyönnistä! Ja miten hän kirkaisi! Onko tuo pää koskaan jättänyt minua rauhaan, senjälkeen kun näin sen mestauslavalla? Se eli minun sielussani ja seurasi minua kaikkialle, se väikkyi rukouksissani, säteili luostarikammiossani ja painautui tyynylleni. Enkö nähnyt tuota suloista päätä ja valkeaa, hentoa kaulaa pyhän Paavalin vieressä' —
»'Pyhän Paavalinko', hihitti 'Pisara'.
»'Pyhän Paavalin vieressä alttaritaulussamme' —
»'Siinäkö, jossa Paavalilla on musta, kihara tukka ja punainen kaula paksulla mestauspölkyllä, ja pyöveli kohottaa asettaan?' Gocciola kävi joskus fransiskaanilaisluostarin kirkossa.
»Munkki nyökkäsi päätään. 'Kun katselin taulua kauan, värähti ase ja sydäntäni kouristi. Olenhan tunnustanut sen ripissä luostarinpäällikölle'.
»'Mitä luostarinpäällikkö sanoi', uteli Gocciola.
»'Poikani', sanoi hän, 'älä pelkää, sinä olet nähnyt vain taivaallisesta riemukulkueesta toisten edelle rientäneen lapsen. Jumalaiselle pienelle kaulalle ei tapahdu mitään pahaa'.
»'Mutta', ilkeä narri teki hänelle kiusaa, 'lapsi on kasvanut näin suureksi'. Hän näytti kädellään. 'Ja teidän ylhäisyytenne munkkikaapu on painunut näin alas', virnuili hän pitäen kättään hiukan lattian yläpuolella.