"Herran tähden!" kysäsi nuorukainen, "mitä siinä on, isä?"
Vanha Leubelfing — sillä sen ylhäisen kauppiassuvun jäseniä nämä molemmat olivat — ojensi hänelle vapisevalla kädellä paperin. Poika luki:
"Rakas Herra!
Tietäen ja hyvin muistaen Teidän poikanne haluavan päästä paashiksemme, ilmoitamme täten, että se tänään täydellisesti voi tapahtua, koska entinen paashimme, Max Beheim-vainaja (edellisen Utzen Stoomer-vainajan ja senedellisen Götzen Fucher-vainajan jälkeinen) tänään rynnäkössä heidän molempien kuoltua sai tykinkuulalla jalkansa pois ammutuiksi ja autuaasti kuoli meidän sylissämme. Meistä on erittäin miellyttävä, että taaskin saamme ottaa palvelukseemme yhden pojan evankelisesta valtiokaupungista Nyrnbergistä, jota me suuresti suosimme. Että poika saa hyvän ylläpidon ja jokapäivä kristillisiä neuvoja, siitä saatatte olla ihan varma.
Teitä hyvin suosiva
Gustavus Adolphus Rex" (kuningas).
"Voi taivahinen!" valitteli poika, huolimatta salata isältään pelkurimaisuuttansa, "nyt on minulla kuolemantodistus valmiina ja te, isä — kunnioituksella puhuen — olette syypää minun aikaiseen kuolemaani, sillä kukapa muu kuin te olisi kuninkaalle voinut niin väärin esitellä minun toiveeni ja haluni? Jumala meitä armahtakoon!" sanoi hän kääntäen kasvonsa taivasta kohti juuri hänen päänsä päällä riippuvaan kipsisen patriarkan (Abrahamin) teurastusveitseen. ''
"Poika, sinä muserrat sydämmeni!" vastasi vanhus, niukanpuolinen kyynel silmässä. "Kirottu olkoon se Tokai-viini, jota liiaksi join —"
"Isä", keskeytti vanhuksen valitukset poika, jolla kurjuudessaankin pysyi pää selvänä, vaikka kyllä ei ihan pystyssä, "kertokaas mitenkä se onnettomuus tapahtui."
"August", alkoi tunnustuksensa vanhus alla päin, "muistathan suuret pidot, jotka toimitin kuninkaan kunniaksi hänen tullessaan ensi kerran kaupunkiimme. Ne tulivat minulle kalliiksi —"
"Kolmesataa yhdeksänkymmentä yhdeksän guldenia yksitoista kreuzeriä, isä, enkä minä niistä saanut maistaa muruakaan", virkkoi nuorukainen pahoilla mielin, "sillä minä hautelin vesirievulla silmääni omassa huoneessani." Hän näytti oikeata silmäänsä. "Gustel-huimapää, puolihulluna ilosta, että muka sai nähdä kuninkaan, paiskasi siihen höyhenpallolla, kun silloin juuri kuului torven törähdys, josta hän arvasi tuon ruotsalaisen olevan tulossa. Mutta entä sitte, isä —"