"Minä ehkä erehdyn", alkoi hän puhella, "mutta minä luulen, vaikka tosin vaan kaukaa, nähneeni teidän armonne ratsastavan paashina kuninkaan sivulla. Todellakin, nyt minä teidät tunnen, vaikka kyllä näytättekin vähän kalpealta ja surumieliseltä." Sitte näytti everstille äkkiä johtuvan jotakin mieleen, niin että hän hämmästyi ja kysyi: "Oletteko te Nyrnbergistä tai sukua päällikkö Leubelfing-vainajalle? Te olette hirveästi hänen näköisensä tai oikeastaan hänen lapsensa, huimapään Gustelin, näköinen, joka viisitoista-vuotiaaksi asti ratsasteli meidän kanssamme. Kuunvalo voi kumminkin pettää ja lumota. Hyppäämmekö maahan. Tässä on minun telttani."
Samalla jätti hän jo hevosensa sekä paashinkin ratsun odottelevalle, litteänenäiselle ja leveäkasvoiselle palvelijalle, joka otti herransa vastaan hyväntahtoisesti ja typerästi hymyillen.
"Olkaa kuin kotonanne!" kehoitti vanhus paashia, tarjoten hänelle telttatuolia ja istuutuen itse jonkinlaiselle hevolle. Kahdesta tulisoihdusta levisi telttaan väräjävää valoa.
Sitte eversti kursailematta pisti leveän, rehellisen kätensä paashin tukkaan. Paljastuneesta otsasta tukanrajasta näkyi vanha, vaan hyvin syvä arpi.
"Gustel, sä narri!" virkkoi vanhus, "luuletko, ett'en muistaisi, mitenkä unkarilainen varsa potkaisten viskasi sinut päänsä yli, niin että pitkältä ilmassa lensit, ja mitenkä me kolme, äitisi itkien ja valittaen, isäsi kalpeana kuin aave ja minä itsekin oikein aika lailla peljästyneenä, luimme rukouksia henkesi puolesta? Kelpo sotilas se Leubelfing-vainaja, minun paras päällikköni ja ystäväni! Vähän vaan huimapää, kuten sinäkin näytät olevan, Gustel, tai ainakin tulet olemaan! No hyvänen, lapsi, kuinka kauan sinä jo oletkaan pyöriskellyt kuninkaan ympärillä? Oletpa kyllä ihan pojan näköinen! Oletko leikellyt vaaleat kiharasi niskasta, sä veitikka?" lisäsi hän ottaen paashia kiinni niskahiuksista. "Älä luulekaan, että sinä olisit ainoa nainen leirissä! Katsohan vaan tuota Jaakko Erikinpoikaa, minun renkiäni!" Palvelija toi juuri viinipullon ja lasit. "Mies ihan kuin sinäkin! Ei pelkoa, Gustel! Ei hän ole jaksanut oppia ainoatakaan saksan sanaa. Siksi on hän liian tyhmä. Mutta oikein kelpo vaimo ja jumalinen! Ja ruma! Muuten ihan tavallinen historia, Gustel: seitsemän lasta, mies kutsuttiin palvelukseen, vaimo läksi hänen sijaansa. Paras mies kuin olla voi! Minä tuskin hänettä enää tulisinkaan toimeen!"
Paashi katseli kunnon naista hyvin vastenmielisesti. Eversti lorueli edelleen:
"Toden totta rohkeata, Gustel, tunkeutua kuninkaan luo, joka kammoo miehenpukuisia naisia! Olethan näytellyt tarinaa, jota Upsalan oppipenkeillä sanovat 'monodraamaksi', kun jokin ihminen ihan yksinänsä riemuitsee, pelkää, on toivottomana, tuntee, kärsii ja kuvittelee mielessään suuria! Ja olet, Jumala tiesi, kuinka mainiota mielessäsi toivonut, kuninkaan ihan tietämättä ja siitä vähääkään huolimatta. Ei maksa vaivaa olla noin tyytymättömän näköinen. Hengenvaarallista se ei juuri ollut! Jos sinut olisi tunnettu, olisi kuningas sinulle sanonut 'Tiehesi tyhmä olento!' ja jo seuraavana silmänräpäyksenä ajatellut aivan toista. Niin, mutta jos kuningatar olisi sinut huomannut tytöksi! No ja! Vaan minä sanon: lapsia ei saa suudella! Semmoinen suudelma nukkuu ja leimahtaa sitte jälleen eloon, kun huulet kasvavat ja vahvistuvat. Totta se kumminkin on ja totena pysyy, että kuningas sinut kerran otti minulta sylistä, ristityttö, ja suuteli ja hyväili sinua, että ihme! Sillä sinä olit sievä ja roteva lapsi."
Paashi ei tiennyt mitään suuteloista, vaan nyt hän ne tunsi ja punastui.
"Ja mitä sinusta nyt tulee, huimapää?" Hän mietti hetkisen. "Käyhän se niin: minä annan sinulle toisen telttani! Saat ruveta minun juoksupojakseni, lupaat pysyä minun luonani ja ratsastat minun kanssani, kunnes rauha tulee. Sitte vien sinut kotiin Ruotsiin hoviini Gefleborgin luo. Minä olen yksin. Yksi poika vaan elossa Falunissa sananpalvelijana lihavassa paikassa. Sitte saat valita meistä jommankumman."
Paashi Leubelfing lupasi risti-isälleen, mitä jo ennen oli luvannut itselleen, ja kertoi hänelle sitte täydellisesti seikkailunsa, niin totuuden mukaan, kuin niin pitkän tuntemattomana-olon jälkeen välttämättömästi tuntuu tarpeelliselta, yhtä tarpeelliselta kuin ruoka ja juoma pitkän paaston jälkeen.