"Kuinka voi siveä tyttö — ja sehän sinä kumminkin olet, Gustel — ollenkaan käyttää miehen pukua!" ärisi kainoutta teeskentelevä nuorukainen.
"Oikeammin sanoen", vastasi tyttö vakavasti, "isäni pukua, jossa vieläkin on rintataskun vieressä parsittuna näkyvissä se reikä, jonka puolalaisen miekka siihen pisti. Minun tarvitsee vaan katsoa vähän viistoon" — ja hän katsoi, ikäänkuin hänellä olisi ollut yllään isänsä nuttu — "niin näen reiän, ja se vaikutti kuin saarna. Sitä paitsi", lisäsi hän, muuttuen tapansa mukaan äkisti vakavasta iloiseksi ja ruveten nauramaan, "eivät naisten nutut ollenkaan sovellu minulle. Eikähän se ole ihmekään, ett'eivät ne minulle sovi, sillä olenhan viisitoista-vuotiaaksi asti melkein lakkaamatta ollut äitini kanssa ratsun seljässä lyhyissä pukimissa."
"Hyvä serkku", valitteli nuori Leubelfing hellänpuolisesti, "isäsi kuolemasta asti on sinua täällä pidetty kuin omaa lasta, ja nyt olet minut saattanut tämmöiseen pulaan! Sinä viet oman serkkusi kuin lampaan teurastuspölkylle! Utzia ammuttiin otsaan, Götziä kaulaan!" Hänen ruumistansa karsi. "Jospa minulle edes voisit antaa hyvän neuvon, serkku!"
"Hyvän neuvonko?" sanoi tyttö vakavasti, "sen minä kyllä sinulle annan: ole kuin mies, kuin Leubelfing!"
"Kuin Leubelfing!" murisi vanha herra "Pitääkö sitten kaikkien Leubelfingien olla semmoisia tappelijoita kuin isäsi Rupert — Jumala häntä armahtakoon! — joka kymmenvuotiaana läksi minua, vanhempaa veljeänsä, vetämään häkkikärreillä, kaatoi minut, jäi itse terveeksi, vaan minulta kaksi kylkiluuta mursi? Ja mikä elämä sitte? Viidentoista vanhana meni ruotsalaisten joukkoon, seitsentoista-vuotiaana nai rumpujen pärinässä viidentoista vanhan tytön ja yhdeksäntoista ijässä menetti eräässä tappelukahakassa henkensä!"
"Tarkemmin puhuen", sanoi tyttö, "hän kaatui puolustaessaan äitini kunniaa —"
"Etkö tiedä mitään neuvoa, Guste?" kysyi kiihkeästi nuori Leubelfing. "Sinä tunnet leirit, sodat ja sotatavat. Millä keinoin voin saada asiani selvitetyksi kuninkaalle ja päästä vapaaksi?"
Tyttö purskahti nauramaan täyttä suuta.
"Me panemme sinut", sanoi hän, "tyttöjen joukkoon, niinkuin nuori Akilleus tuossa uunin kuvassa, ja kun viekas Odysseus heille näyttelee sota-aseita, niin olet tarttumatta miekkaan."
"Tiedätkös mitä!" sanoi nuorukainen äkeissään, "mene sinä kuninkaalle paashiksi! Kun olet sekä muodoltasi että käytökseltäsi noin pojan kaltainen, arvaa hän yhtä vähän sinua tytöksi, kuin uunikuvan Odysseus, josta loruelet, olisi minua arvannut pojaksi! Lähde paikalla epäjumalan luo ja palvele häntä! Kukapa tietää", lisäsi hän, "eikö jo kauan ole siksi tehnyt mielesi. Uneksithan lakkaamatta sekä valvoessasi että maatessasi ruotsalaisesta kuninkaasta, jonka kanssa lapsena kuljeksit ympäri maailmaa. Kun toissa päivänä menin sinun ovesi ohitse kammariini, kuulin jo kaukaa äänekkään uneksimisesi. Ei minun todellakaan tarvinnut painaa korvaani oven avaimen reiälle: Kuningas! Vartiat ulos! Pyssy ylös!" Hän matki komennussanoja heleällä äänellä.