— Mitä tarkoitatte, Don Juan?
Del Guasto, jolla ei ollut tapana pelätä juuri mitään, epäröi nyt kuitenkin vastata kun näki Pescaran kylmän ilmeen. Sitten sai herttuan läsnäolo hänet tuiki vaikenemaan.
— Minun ja hänen korkeutensa välillä ei ole salaisuuksia, lausui sotapäällikkö. — Puhukaa, Don Juan.
Käskystä huolimatta tuntui rohkeasta nuorukaisesta niin hirveältä puhua peittelemättä tällaisesta asiasta tässä paikassa ja tähän aikaan — keskellä keisarillista leiriä ja espanjalaisen sotaväenosaston marssiessa juuri tahdikkain askelin akkunan ohi — että hän peitti italialaisen juonen julkeat aikeet kaunopuheisuutensa verhoihin.
— Eno, kertoi hän halveksuvasti, yhä vinkuvat korvani raivoisasta riidasta, joka on noussut joka kauppakojussa, kapakassa ja parturissa, joka pallopaikassa ja luullakseni sakaristojen juttusopukoissakin — Avalosien oikeasta ja velvoittavasta isänmaasta, siitä, olemmeko neapelilaisia vai espanjalaisia. Eikä riitä edes kirkuna ja hälinä, alkuperästämme lentelee lehtisiä ja kirjelmiä ympäri maailman.
Päällikkö kohautti hartioitaan. — Sen tapainen kyhäys, virkkoi hän, ilmestyi kerran pöydällenikin, heitin sen nurkkaan. Joutavaa riitaa.
Don Juan jatkoi itsepintaisesti: — Sain myös kuulla, että juristit ja teologit yliopistoissa väittelevät ankarasti paavin läänitysoikeudesta Neapeliin, sen laajuudesta ja rajoista.
— Jätämme sen oppineiden huoleksi, vai mitä, Teidän korkeutenne? laski Pescara leikkiä. — Mitä muuten Avalosien isänmaahan tulee, niin neuvon sinua, sukulaiseni, olemaan kunnon mies, olipa sitten kuntosi espanjalainen tai neapelilainen.
Nyt ilmoitti paashi, lääkäri Numa Datin pojanpoika ja Del Guaston pettämän Julian veli, hento, suurisilmäinen ja viaton lapsi, joka oli määrätty väliaikaisesti palvelijaksi, että etuhuoneessa odotti puheille pääsyä muudan apteekkari nimeltä Baldassare Bosi, Orvietosta. Hänellä oli jokin käärö kainalossa eikä hän tahtonut lähteä pois millään ilveellä. Hän sanoi poikenneensa isoisänsä luona, joka oli antanut vieraalleen tämän lapun tuotavaksi hänen ylhäisyydelleen. Poika antoi Pescaralle paperin, johon oli vapisevalla kädellä kirjoitettu: "Morone".
Pescara mietti hetkisen. — Tietääkö vieras, että nämä herrat ovat täällä? kysyi hän paashilta.