Victorian hellyys heräsi äärimäisiinsä kunhan kuuli Pescaran mainitsevan tuota haavaa, joka oli häneltä riistänyt niin monien päivien ja öiden levon kunnes Pescara kirjoitti, että se oli mennyt umpeen. Rakas vaimo kietoi vasemman kätensä miehen ympärille ja silitteli oikealla hänen punervan vaaleaa, edestä hieman kiharaista tukkaansa alas otsalle niin että Pescara näytti nyt lampun loisteessa ja hänen lempeän olemuksensa läheisyydessä vallan nuorelta.
Nyt muistui Victorian mieleen muudan heidän yhdessä olonsa päivä äskettäin Tarentissa, Victorian tiluksella. Siellä olivat he, tosin vasta paahteisen elokuun auringon laskettua, tarttuneet iltaruskon sammuvassa valossa sirppiin ja leikanneet vielä reippaitten työläistensä parissa kumpikin lyhteen. Yhä näki hän ajatuksissaan sotapäällikön loikovan mukavasti lyhteensä varassa hänen itsensä opettaessa elonkorjuutytöille uutta, etelän mallien mukaan hetkessä sepittämäänsä cantilenea, jota nuori väki lauleskeli sitten innokkaasti aina yöhön asti. Tuosta illasta mainitsi hän nyt jotain sotapäällikölle.
Tämä ihastui. — Muistatko vielä tuon laulun? kysyi hän.
— Kuinkas minä muistaisin!
— No, siinä oli sointuina muun muassa: "sitrat helkkyy, sirpit välkkyy." Muuten kuvaili se ainoastaan miten kedoilla, jopa taivaassakin kannetaan lyhteitä yhä ja yhä. Se sama laulu elää vielä ehkä pitkän aikaa kansan suussa kun minä ja myöhemmin myös sinä jo olemme vaienneet ja se viehättää minua paljon enemmän kuin muudan tässä äskettäin minulle lähetetty sonetti, jossa puhut miehellesi sangen juhlallista kieltä. Rauhoitu, Victoria! Ei se ole sinun runoilemasi, sen tiedän varmaan.
Victoria kiehui kiukusta. — Ken uskaltaa, huusi hän, puhua sinulle minun nimessäni? Ken julkenee? Missä on se tekele, minä sen revin!
— Oi, se olisi vahinko. Ne säkeet eivät alenna runoilija-arvoasi. — Sotapäällikkö otti poveltaan paperiliuskan, jonka Victoria tempasi hänen kädestään mennen lampun luo. Aaltoilevin povin, kiireesti alkoi hän lukea:
— Victoria Pescaralle.
Mä voitto oon, Pescara, lehvät käärin sun päähäs laakeriset taisteluista, vaan voi jos isänmaatani en muista ja ylhää nimeäni käytän väärin!
Kun aviokses tulin lemmen määrin mä Rooman laps, isistä kruunatuista, niin Italian poiaks tein sun, suista tään kansan rakkaus sinuun soi maan äärin.