"Oh, se oli sellainen hieno, vanha herra, joka kysyi, missä muurari Mårtensen asui, ja sanoi tuntevansa hänet vanhastaan sekä mielellään puhuvansa hänen kanssansa. Hän sanoi nähneensä vilahdukselta isänne erään markkinakojun vieressä, vaan hänen siihen tultuaan isänne oli mennyt pois."
"Oletko häntä milloinkaan ennen nähnyt?"
"En milloinkaan; vaan minä tohdin luvata lootun siitä, että se oli joku koulumestari."
Olikohan tuolla miehellä mitään yhteyttä isän levottomuuden ja halun kanssa häntä pois tieltä saada, kysyi hän itseltään, mennen kotiin takaisin; se oli melkein uskottavaa. Jumalan kiitos, ett'ei se toki mikään poliisimies ollut!
Korkeita ääniä kuului hänen korvaansa, kun hän akkunan ohitse meni, ja kun hän oven aukaisi, niin hän kuuli isän sanovan: "No, Jumala minua auttakoon, tuossa hän on!" Annan sisään päästyä muurari oli mennyt pois, ja aivan vanha mies, jolla oli valkoinen varatukka, ystävälliset, siniset silmät ja suuri, valkoinen kaulahuivi, oli ottanut hänen paikkansa nojatuolissa. Se oli, miten Pekka oli sanonut, pulskea, vanha mies, jolla oli viisaan, rauhallisen ja hyväntahtoisen näköinen muoto. Hän nojasi molemmin käsin sauvaansa, ja leuka oli kätten päällä, ja hän tuijotti miettiväisesti eteensä päin.
"Rakas, nuori tyttöni", hän aloitti hitaasti, ystävällisesti ja tutusti Annaa katsoen, "minulla on teille jotakin ilmoitettavaa; teidän täytyy valmistua odottamatonta tietoa saamaan. No noh, ei teidän peljätä tarvitse, se ei ole mikään onnettomuus, lapseni, päinvastoin. — Kas, kuinka te olette hänen näköisensä!"
"Kenen näköinen minä olen? Oi, minua värisyttää, mieleni on niin eriskummainen, mitä kaikki tämä merkitsee? Te ette saa suuttua minulle, mutta kertokaa Jumalan tähden lyhyesti, minä en muuten voi kestää."
Kunnon koulumestari hukkasi kokonaan aivoinsa avaimet hänen kiivautensa tähden.
"Minä en tosiaankaan saata niin oikopäätä asiaan tarttua, se on vastoin luontoani. Minä en ole aavistanut, että te täällä olitte. Luulin teidän olevan hyvässä säilyssä kasvatusvanhempainne luona; muutoin olisin ennemmin tullut, luuvalosta ja pienistä kivuistani huolimatta. Tänään, kun näin muurari Jussin torilla, viittasin kuitenkin hänelle, ainoastaan ajatellen, että hän mahdollisesti on jo jotakin teistä kuullut; mutta hän ei ollut minua tuntevinaan ja hiipi tiehensä, miten luonnollista oli, kun hänellä ei ollut puhtaita jauhoja pussissaan. Hän on kovin tunnottomasti teitä kohtaan tehnyt, kun hän ei heti teille erehdystänsä ilmoittanut."
"Mitä erehdystä?" Huone kävi aivan ympäri hänen silmissään, ja hän näki tuon vanhan miehen ikäänkuin sumun läpitse. "Mikä erehdys?"