"Hänet? Kenet?"
"Serkkunne, morsiamenne. Älkää vihastuko; Otto on kauan sitte uskonut minulle sen, ja nyt toivoin, ett'ei se enään mikään salaisuus ollut."
En vastannut hänelle sanaakaan, vaan riensin sisälle ja huusin Ottoa.
"Sinä olet luuletellut sisarellesi, että minä olen kihloissa!"
"Niin olen — vaan kuulehan minua, ihminen, ennenkun minua tuomitset! Klaaran ihastus sinuun paisui matkalla niin mahtavaksi, että se saattoi minut melkein levottomaksi. Sinä olitkin tehnyt liian paljon meidän hyväksemme, jott'en saattanut enkä tahtonutkaan sitä hillitä, vaan vahingoittamattomaksi tahdoin sen mielelläni tehdä, ja sitä varten keksein, että sinä olit salaisesti erään serkkusi kanssa kihloissa. Suo anteeksi, Yrjö; sen tein, sisareni mielenrauhan pelastaakseni; sitä paitsi pidin hyvin todenmukaisena, että sinä kerran nait jonkun monilukuisista serkuistasi. — Jos todellakin Klaaraa rakastat, niin voihan sen epähuomion helposti selittää."
"Jumala sen sinulle anteeksi antakoon, Otto!" Klaara seisoi samalla paikalla, johon olin hänet jättänyt. Palattuani sanoi hän häveliäästi:
"Älkää toki luulko, että minä tahdon teidän luottamustanne itselleni pakottaa; minä pyydän anteeksi, jos olin tyhmänrohkea eli karttamaton; olkoon harras ystävyyteni puolustuksenani."
"Mielelläni te luottamukseni saatte; olen tosiaankin onneton, sillä minun ja sen naisen välille, jota rakastan, on asettunut haamu. Rakastettuni luulee sydämeni kuuluvan jollekin toiselle."
"Noh, helpostihan se este on poistettu; rakastettunne on tuleva vakuutetuksi asian totuudesta, hän on uskova teitä."
"Suokoon Jumala, että ennustuksenne olisi tosi! Oton kertoma serkku on se haamu, joka on teidän ja minun välille asettunut."