Muistelin Klaaran käytöstä; nyt käsitin hänen vapaan, pakottoman käytöksensä, hänen arastelemattoman ystävällisyytensä.
Ja tähdet loistivat ja tuikkivat, vaan minun sieluni ei voinut ottaa vastaan sitä lohdutusta, josta ne puhuivat. Silmänräpäyksen tuska oli liian suuri, saattaakseni kohottautua kohden loppumattomuutta.
Vihdoinkin koitti päivä; tuuli henkäili vilpoisesti; linnut alkoivat visertää; aurinko oli noussut. Minä kuljin edestakaisin ja katsoin asuntoa kohden; he tietysti nukkuivat siellä kaikki rauhassa. Vaan ei! Puutarhan portti aukeni — uskoisinko silmiäni? Klaara seisoi siinä.
"En jaksa kärsiä", hän sanoi kainosti, "että minun tähteni niin levoton olette, siihen ei teillä ole mitään syytä. Jumala parhaiten tietää, mikä sija teillä sydämessäni on, vaan teidän tulee muistaa, että minä olen teitä toisen omana ajatellut. Nyt pyydän vain hiukkasen aikaa, saattaakseni tutustua onneeni."
Hänen onneensa! Riensin häntä kohden, vaan hän oli jo hiipinyt pois.
"Jos Yrjön naimisasia viipyi kauan", sanottiin omaisten keskuudessa, "niin se tapahtui taas aivan äkisti, kun se tapahtui, olihan tyttövunukka vast'ikään Amerikasta tullut!"
Ja he pudistivat päätänsä; he eivät pitäneet siitä, että hän oli Amerikassa ollut; se oli niin omituista, niin tavatonta. Kuitenkin, kun hän tuli esitetyksi heille, niin hänen naisellinen, vaatimaton olentonsa voitti kaikkein sydämet puolelleen. Kieltää ei voinut, että hän oli aivan herttainen, ja sitte hänellä oli kymmenentuhatta riikintaaleria myötäjäisiä; se oli niin kohtalaisesti, ei liian vähän eikä liian paljon.
Oli kaunis heinäkuun aamu; ruusujen ja jasminien lemu tunkeutui huoneesen; kirkas teekeittiö porisi ja kihisi; Yrjö setä istui kukkapöydän ääressä ja antoi lintuselle tuoreita kasviksia; puutarhan portilla seisoi kaunis nuori vaimoni, ja puolittain ilkamoinen, puolittain surumielinen hymy oli hänen huulillaan.
"Mitä ajattelet, armaani?"
"Ajattelen, kuinka lyhytnäköisiä me ihmiset olemme: kuutena pitkänä vuotena olen joka päivä rukoillut Jumalaa sinun ja sinun serkkusi puolesta, sen naisen, jota sinä rakastit, ja lähetin ajatukseni etäiseen maahan rukouksilla, että hän tekisi sinut onnelliseksi. Itseni puolesta siis rukoilinkin, Yrjö. Jos vain sinnepäinkään saattaisin täyttää ne suuret vaatimukset, jotka hänelle sälytin, sillä suuria vaatimuksia minulla oli."