Sinä päivänä ei pastori Birk tullut meille, kaksi, kolme, neljä päivää kului; mikä mahtoi syynä olla? Mette Maria — jonka kaksoisveli, hänen elävä kuvansa, palveli pappilassa — vakuutti toki, että pastori oli ihan terve.
Me kaikki kaipasimme häntä. Isoisä murisi, minä vaivuin arveluihin, ja Kristiina täti oli vielä hiljaisempi ja umpimielisempi kuin tavallisesti. Vihdoinkin, viidentenä päivänä, juuri tullessani kotiin kävelyltä metsästä, näin hänen tulevan Lehmukselasta.
"Menettekö pois juuri nyt, kun minä tulen, vaikk'ette ole ollut täällä koko niin pitkään aikaan? — Te olette siis toki terve?"
Hän näytti kalpealta ja hajamieliseltä.
"Aivan terve; minä otan itselleni vapauden tulla taas illalla."
Ja nopeasti kumartaen, ikäänkuin tahtoen kaikkea enempää selitystä välttää, hän riensi pois. Minä kiirehdin sisälle.
"Mitä täällä on tapahtunut? Pastori Birk oli niin kummallisen näköinen!"
Isoisä käveli edestakaisin lattialla; hän oli myöskin kummallisen näköinen, puolittain lystillinen, puolittain juhlallinen.
"Kuinka vanha sinä, Betti, olet?"
"Lokakuussa yhdeksäntoista, mutta…"