Sairashuoneen ovi avattiin ja varteva nuori mies astui kiireesti sisään. Vaikea olisi sanoa, ken näistä kolmesta enimmän liikutettuna oli, tahi kenen sydän raivokkaimmin löi.
"Sinä hennoit kirjeeni takaisin lähettää, sinä olisit saattanut antaa minut hyvästijättämättä matkustaa! Vaan ei, nyt, kun näen sinut, en saata sinua ollenkaan nuhdella; minulla ei ole sydäntä toistaa, mitä melkein ajattelin: hän ei rakasta minua. Sillä sinä rakastat minua; kuoleman synti olisi sitä epäillä; mutta kuitenkin sinä olet kova, armottoman kova. Kahden ihmisen elämän onnen sinä tahdot erään vanhan miehen oikkujen tähden uhrata. Sinä luulet tarvitsevasi sokeasti kuulla sisällistä ääntä, joka meille sanoo, mikä on oikein ja mikä väärin; mutta sekin ääni saattaa pettää. Sinussa se aina on uhrautumisen ja itsekieltämyksen kieltä puhuva; sinä tahdot uhrautua, sinä tahdot totella; mutta niin meidän tulee tehdä vain silloin, kun se tarpeellista on, nyt sitä ei ole tarvis tehdä. — Luuletko, Julia, minun mielivän houkutella sinua siihen, mikä väärin on? Niin totta kuin on yksi Jumala, sitä en tahdo, vaikka koko onneni siitä riippuisi. Täysi-ikäisenä mies valitsee itse vaimon itselleen; ja koska isäni, sen sijaan, että hänen tulisi olla valinnastani ylpeä, kieltää suostuvansa, niin minä saatan sitä ilmankin olla. Tehköön hän minut perinnöttömäksi; me saatamme varsin hyvästi äitini perinnöllä elää. Sinä pudistat päätäsi; mutta olkoon sinun tahtosi kuinka taipumaton tahansa, niin sinun toki täytyy luvata kerran omakseni tulla, silloin kun ei kenkään enää meidän välillämme ole. Minä jaksan odottaa; mutta luopua sinusta en jaksa; sitä en jaksa, Julia."
"Se on sinun sisällinen äänesi, Harald, joka sinut pettää; se puhuu intohimojen kieltä; mitä sinä tahdot, sen pitää olla oikein. — Jumala siunatkoon sinua; vaan mene! Se on ohitse! Muistatko isäsi sanaa, että hän kiroisi sinut? Ja minä saattaisin isän kirouksen sinun päällesi!"
"Oi, mahdotonta on, että sinä, jolla on niin luja usko, saatat silmänräpäystäkään otaksua, että Kaikkihyvä vanhan syntisen kirousta tottelee; se on tyhjä ääni, tahi jos se enempi on, jos se jonkun päälle lankee, niin lankee se takaisin hänen itsensä päälle."
"Sinä rakastat isääsi, Harald, minä tiedän sen; sinä rakastat häntä huolimatta kaikesta, enkä minä tahdo teidän — hänen ja sinun — välillenne asettua; oi, jos saattaisin teidät yhdistää! Jos sinä tahtoisit täyttää viimeisen rukoukseni ja, rakkautemme tähden, antaa myöten sekä palata hänen luoksensa — kukaties hän sitte toki lopullisesti taipuisi!"
"Ei, ei milloinkaan! Ennen kivi sulaa päivänpaisteessa, kuin hänen mielensä taipuu. — Ei, Julia, sinä et saa mahdotonta pyytää; minä en saata mataa ristin luo. Hänen hylkäämänänsä sinun tähtesi ja sinun hylkäämänäsi hänen tähtensä minä matkustan avaraan maailmaan ja toivon, että Herra suo minulle aikaisen haudan."
"Juuri näinä viimeisinä aikoina olen minä paljon ajatellut isääsi, ja minusta näyttää, kuin olisi hän kovin yksinäinen ja köyhä kaikesta rikkaudestaan huolimatta. Hän on epäluuloinen, vastenmielinen, taipumaton, sanot sinä, ja minä vastaan, että hän samassa on hyvä, jalo, hyväätekevä; kuinka lämpimästi sinä häntä ylistit, ennenkuin hän suostumuksensa kielsi! Onhan isäni sitä paitsi loukannut häntä, eikä loukattua turhamielisyyttä niin helposti parata. Jos hän, teidän vihamiehinä ollessanne, kuolisi, niin se heittäisi varjon koko sinun elosi yli. Nyt hän varmaankin on tullut kotiin ulkomaan-matkaltaan; mene hänen luoksensa, Harald; jos minua rakastat, niin tee se! — Varmaankin olet kuullut kerrottavan siitä vanhasta herrasta, joka itsensä niin pahasti meidän huoneemme edustalla loukkasi; hänellä ei ollut ollenkaan sukulaisia, ei ystäviä, ei ketään, joka olisi hänelle rakas, sen hän sanoi itse. Jos tietäisit, kuinka se koski minua, kun ajattelin sinun isääsi; hän on yhtä hyljätty; hän myöskin on vanha mies valkein hiuksin; hänen valkeiden hiustensa tähden, Harald!"
"Älä tee minua mielipuoleksi, Julia; ole hiljaa!"
"Sinä saattaisit tehdä hänet niin onnelliseksi; itse vähitellen tulisit levolliseksi, tulisit iloiseksi, ja kenties tulevaisuudessa — se viipyisi kauan, siitä olen vakuutettu — yhtyisit uuteen lemmenliittoon. Jos minä siihen saakka elän, niin olen kahdenkertaisesti kiittävä Jumalaa tämänpäiväisestä voimastani. Mitä minuun tulee, niin olen sinusta sydämellisesti pitänyt ja olen aina pitävä sinusta, yksin sinusta. Nyt minun täytyy mennä. Jumala sinun kaikki tiesi siunatkoon; jos isäsi luokse matkustat, niin poistat suuren kuorman sielultani."
"En, en, minä vannon!"