Kun Margreta oli astunut melkoisen matkan, kuului äkkiä Emilin rakas, hyvin tuttu ääni; samassa seisoikin hän hänen edessään.
"Sinä arvasit, että minun piti tulla tätä tietä, armas Greetaseni; oi, annappas kun oikein katselen sinua, kuinka näytät kauniilta ja olet tullut suureksi! Mutta, olinhan unohtaa, minulla on mukanani rakas vieras; niin, voit tuskin häntä nähdäkään, polku on niin kapea, että hän on aivan piilossa takanani. Se on Villiam Höeg; hänelle tuli äkkiä halu seurata minua tänne; nyt jäämme tänne kolmeksi viikoksi."
Margreta hämmästyi vähän, kun hän näki tuon hienon, nuoren herran, joka seisoi hattu kädessä ja katseli häntä veljen olkapään yli; hän rohkaisi kuitenkin pian mielensä, sillä hän oli liian suora ja luonnollinen ollakseen hämillään; sitä paitsi näytti vieras niin hyvältä ja ystävälliseltä, ja vierasvaraisuus oli hänen mielestään pyhä velvollisuus.
Vapaalla, vaan kuitenkin naisellisella tavallaan ojensi hän hänelle kätensä ja kiitti hänen Emilille osottamastaan ystävyydestä ja siitä, että nyt oli tullut heitä tervehtimään.
Oli kun jo olisivat kauvan olleet tuttavia, ja niinhän he olivatkin veljen kautta. Margreta ei koskaan ollut nähnyt niin iloisia ja onnellisia kasvoja; oli mahdotonta uskoa, että murhe tahi edes vakavat ajatukset koskaan olisivat nostattaneet pilveä hänen avonaiselle, kirkkaalle otsalleen.
He saattoivat käydä vaan perättäin; Margreta kävi edellä, sitte tuli
Villiam Höeg ja Emil viimeisenä.
"Me puhelimme juuri teistä ja teidän perheestänne, kun te tulitte," sanoi nuori mies, samassa kiinnittäen kourallisen ruiskukkia olkihattuunsa, jonka hän sitte asetti reippaasti kallelleen kiharaiseen päähänsä; "Emil on minulle esittänyt kaikki olonne, nyt luulen todellakin tuntevani teidät kaikki sekä sisällisesti että ulkonaisesti."
Provastin rouva hämmästyi kyllä, mutta oli myös hyvin tyytyväinen tuon rikkaan nuoren miehen sinne tuloon; tuhansia iloisia tulevaisuuden toiveita kuvastui heti hänen ajatuksiinsa; vaan hän oli, niinkuin tiedämme, hyvin ymmärtäväinen nainen ja salasi sen vuoksi täydellisesti ilonsa niin suuren kylmyyden varjoon, kuin kohteliaisuus salli.
"On vähän ajattelemattomasti, rakas Emilini, että olet kutsunut herra Höeg'in tänne; mitähän houkutusta voisikaan yksinkertainen pappila tarjota ylellisyydestä pilaantuneelle nuorelle herralle?"
"Sinä et häntä tunne, äiti kulta; hän ei ole vähääkään vaatelias, mutta jos aijot kursailla häntä ja olla häntä kohtaan kylmä ja vieras, niin on hänen olonsa täällä ulkona tuntuva erittäin ikävältä."