"Suoraan sanoen, rakas Margretani, luulen että tuskin olisin ajatellut sinua niin, että olisin sinuun tutustunut, jos olisit ollut rokonarpinen, mutta voin myös vakuuttaa, että nyt edeskinpäin sinua rakastaisin, vaikkapa, minkä Jumala tapahtumasta varjelkoon, tulisit semmoiseksi."
Provasti katsoi häneen ystävällisesti.
"Suoruus on päähyve," sanoi hän, "vaan älkää panko pahaksenne, jos teen muutamia kysymyksiä sille miehelle, jolleka minun tulee uskoa lapseni. Hän on lämpösydäminen, hurskas ja viaton tyttö, mutta tottunut saamaan johtoa, hän on nuori ja monessa suhteessa vielä kehkeentymätön ja tarvitsee siis tukea. Kuinka on teidän uskonne laita?"
Nuori mies katsoi hyvin kummastuneena provastia, hetkisen aikaa seisoi hän vakavana ja ajattelevaisena, mutta vastasi sitte äkkiä:
"Minä tunnustan evankelis-luterilaista uskontoa."
"Te tunnustatte sitä suullanne, mutta teettekö sitä myös sydämellänne? Ainoastaan se mies, jolleka Jumalan sana on koko elämäänsä johtava voima, voi tehdä vaimonsa onnelliseksi."
Rouva Kollilla oli vaikea hillitä itseään; mitä hänen miehensä arvelikaan? Niin verrattoman etuisa avioliitto oli hänen tyttärelleen — halvalle maapapin tyttärelle — tarjona, ja kuitenkin hän teki estelyksiä.
Kosija ei kuitenkaan näkynyt ensinkään aikovan suuttua, vaan vastasi hyvin vaatimattomasti, ettei hän ollut läheskään niin hyvä kuin hänen tuli olla, vaan että hän aina oli pitänyt uskontoa suuressa kunniassa ja että hän toivoi aikanaan parantuvansa.
Provasti taputteli häntä olkapäähän ja katsoi häneen lempeästi, melkein hellästi.
"Te olette hyvä," sanoi hän, "sydämellinen ja hellä, ehkä liian hellä, mutta te ette ole, ainakin minun luullakseni, tarpeeksi lujamielinen; teidän luonteenne lujuus on vähemmin kehkeentynyt, kuin mitä se tavallisesti teidän ijällänne on; se tulee luultavasti siitä, että olette säästynyt vastoinkäymisen ankarasta, vaan usein hyödyllisestä koulusta. Vaan vielä yksi asia: mikä te oikeastaan olette?"