Kun he saapuivat kotiin, meni Villiam heti huoneesensa; Margreta seisoi hetken epätietoisena; sitte kolkutti hän hiljaa miehensä huoneen ovelle.
"Sinä et saa olla minuun suuttunut. Villiam; minä kyllä tiedän, että suuressa kaupungissa aina on sairaita ja kuolevaisia, vaan ei kuitenkaan itse juhlakartanossa. Ajattele kuinka häiritseväistä soitto on kärsivälle, kuinka tuskallinen hänen vuoteensa äärellä oleville. Kun isä kotona meni sairasta ripittämään, etsin aina yksinäisyyttä rukoillakseni; oi, se on juhlallinen hetki, jolloin sielun tulee astua Jumalan kasvojen eteen. — Sinä varmaankin minua ymmärrät, sinä et myöskään olisi voinut tanssia, kun tiesit että lähimmäinen saman katon alla taisteli viimeistä taisteluaan. Oletko minuun suuttunut, Villiam?"
"Suuttunut!" hän sulki hänet syliinsä ja nyyhki: "Oi Margreta! Jumala olkoon minulle armollinen!"
"Suuttunut!" toisti hän; "olisinko suuttunut sinuun sentähden, että olet viaton, lempeä ja hyvä; niin huonoksi en kuitenkaan ole tullut; niin huonoksi en, Jumalan avulla, milloinkaan ole tuleva. — Minä muistan isäsi sanat: 'hän on nuori, voitteko olla hänelle turvana?' Oi, minä olen huono turva, minä, joka en osaa edes itseänikään turvata. Useasti ajattelen, että menen taaksepäin, että yhä enemmän häviän tyhjyyteen; pitäisikö minun myös vastustella sinussa löytyvää hyvää, Margreta?"
Margreta suuteli hänen kalpeata otsaansa; hän löysi sanoja, jotka voivat häntä lohduttaa ja rauhoittaa, sanoja, jotka saattoivat herättää hänen itseensä luottamustansa. Villiam ei ollut hänelle milloinkaan ollut niin rakas kuin nyt, kun hän nöyrästi ja vilpittömästi tunnusti virheensä. Ja hän rukoili palavasti, että Jumala saattaisi heidät molemmat oikealle tielle — kuinka, sitä hän ei tiennyt, sen tuli Hänen viisaudessaan määrätä!
Lähinnä seuraavina päivinä oli Villiam vakava, mutta tämä haihtui vähitellen, ja hän tuli ainakin näennäisesti entiselle mielialalleen.
Pikku Inkeri ilmoitti eroavansa toimestaan; hän ei voinut kauvemmin kestää istumalla piilosilla ja katselemalla pihalle. Hilpeä mieli oli hänet jo aikaa jättänyt, ja nyt hän jo rupesi myös kuihtumaan.
Hänellä oli kyllä ollut erittäin hyvä olo, ja vieläpä sen lisäksi monta huvitustakin, mutta hän ei jaksanut alinomaa istua neulomassa; sitäpaitsi oli niin ikävää istua yksin, ilman että oli edes kissaakaan seurakumppanina; ei edes hyvä ruokakaan maistanut, kun se oli yksin syötävä; tätä kaikkea ei palkinnut se, että sai kantaa neitin nimeä ja käydä puettuna valkoisissa alushihoissa ja nyörikengissä.
Margreta oli mielipahoillaan Inkerin aijotusta poismuutosta, vaan
Villiam selitti olevansa iloinen päästessään kauvemmin näkemästä pikku
Inkerin surumielisiä kasvoja ja että heidän tuli saada sijaan oikein
sukkelan tytön, joka oikein ymmärsi tukkaa kähäröidä.
Lindebackassa he eivät olleet käyneet, mutta nuori rouva oli lähettänyt vanhalle Briitalle naulan kahvia ja lämpimän talvipuvun; Olli oli saanut kirjoja ja tupakkaa.