"Minä jätän kaikki sinun huostaasi, Margreta," sanoi hän, "järjestä ja aseta niinkuin parhaaksi näet. Jää hyvästi, uskollinen vaimoni, hyvästi!"
"Tule pian takaisin, Villiam! Jumala sinua siunatkoon ja varjelkoon!
Hyvästi rakkaani, joka olet minulle kaikki!"
Margreta kumartui ulos akkunasta siksi ettei vaunuja enää näkynyt; sitte riensi hän Inkerin luo.
"Nyt meidän pitää ottaa esiin kaikki ne pukuni, joita paitsi voin toimeen tulla; niistä aina voi jotakin saada; ainoastaan sinisen silkkihameen, josta mieheni niin paljon pitää, pidän itselleni; muuten on pappilasta tuotu vaatevarastoni hyvä kyllä. Sitte lähetämme hakemaan huonekalujen kauppiaan, joka voi ostaa osan huonekaluista; loput me pidämme, sillä minä tahdon laittaa kaikki kauniiksi Lindebackassa, ettei mieheni missään suhteessa tarvitse kaivata sitä mukavuutta, johon hän on tottunut."
Margreta käveli edes takaisin huoneissa innokkaasti miettien, mitä voisi myydä, ja mitä jättää, kun hänen miehensä setä, eversti Höeg, astui sisään.
Tämä huomasi hämmästyksellä hänen punaiset poskensa ja vilkkautta osoittavat kasvonsa ja huudahti tyytyväisenä:
"Huhu on luultavasti nyt niinkuin tavallisesti tehnyt hyttysestä elefantin; se tiesi kertoa, että Villiamin omaisuus oli hävinnyt. Minä riensin heti tänne tarjoomaan kaiken vallassani olevan avun, vaan minua ilahuttaa, ettei sitä tarvitakaan."
"Oi, minä kiitän teitä sydämestäni; pikainen apu on kaksinkertainen apu; vaan Jumalan avulla tulemme kyllä toimeen, vaikka huhussa kyllä on perää."
Hän pyysi häntä istumaan ja selitti sitte suoraan mielen tilansa ja tuumansa.
"Nyt te kyllä minua ymmärrätte, setä kulta, kun sanon, että tämä onnettomuus, joksika maailma sitä kutsuu, tuntuu minusta vapauttamiselta. Me vietimme niin mukavata, kiirutonta elämää, jommoista ainoastaan vanhuksilla elämänsä ehtoolla hyvin käytetyn, hyödyllisen elämän jälkeen on oikeus viettää. Me olisimme kyllä voineet, ja meidän olisi epäilemättä täytynytkin itsellemme velvollisuuksia määrätä, ei ainoastaan nauttia, vaan myöskin vaikuttaa; vaan sitä me emme ymmärtäneet, ja meidän tulee kiittää Jumalaa, että hän on armollisesti vienyt meidät pois tästä hyvästä elämästä — joka vähitellen olisi meitä köyhdyttänyt sekä hengellisesti että ruumiillisesti — että hän on pakoittanut meitä työhön, sillä työttä lepo ei ole suloinen. — On todellakin suuri helpoitus, että Villiam on poissa; häntä olisi rasittanut nähdä vierasten käyvän tinkimässä meidän tavaroistamme ja huoneiden vähitellen tyhjentyvän. Kun hän palajaa takaisin, toivon kaikki jo olevan hyvässä järjestyksessä rakkaassa Lindebackassamme. Ensimmäinen tekoni on oleva eron antaminen palvelijalle ja piialle, niin, se tapahtuu jo tänä päivänä; minä voin kernaasti maksaa kolmen kuukauden palkan ja ruokarahat; tämä on kun pisara meressä verrattuna meidän kalliisen talouden hoitoomme."