"Se on teidän mielipiteenne, Amalia, ja kieltämättä myöskin minun, mutta neiti Staal näyttää olevan toista mieltä."
"Kaikki ihmiset eivät ole samassa asemassa. Näyttäisipä hullunkuriselta, jos kaikki panisivat kätensä ristiin vähäisen helteen tähden. En ymmärrä muuten, minkä vuoksi te, Frederik, viime aikoina olette ruvennut sanomaan mamselia neidiksi. Se on todellakin sopimatonta."
"Minulla on kyllin ikää toimiakseni omin päin, Amalia. Meidän entiset mamselimme ovat tehneet sen nimen minulle vastenmieliseksi. Tätä nuorta naista sanon minä ehdoin tahdoin neidiksi. Mutta mitä näenkään! Tuolla tulee Helene ajaen upean ritarin rinnalla. Sehän on 'kosija', niin totta kuin elän!"
Amalia odotti hetken, kunnes oli saanut nyrpeän ilmeen kasvoistansa poistumaan, ja riensi sitten vaunujen luo.
"Kaunis tyttö", huomautti luutnantti katsellen hänen jälkeensä.
"Erinomaisen kaunis."
"Kuulkaa, neiti Staal, tahtoisin kysyä teiltä neuvoa eräässä asiassa. Sallittehan." Hän otti ompelulippaastani lävistimen ja piirteli sillä kuvioita pöytään. "Lupaatteko vastata suoraan?"
"Kyllä, toivoakseni."
"Luuletteko te, että Amalia voisi tehdä minut onnelliseksi? Luuletteko, että me sopisimme hyvin toisillemme? Neuvotteko minua anomaan hänen kättään?"
"Kuinka minä uskaltaisin siinä suhteessa neuvoa, tunteehan luutnantti hänet paljoa paremmin kuin minä."