43. Hänen elämänsä loppu oli meille omaisille tuskallinen ja hänen ystävilleen katkera sekä herätti myös vieraissa ja tuntemattomissa osanottoa. Myöskin rahvas ja meidän väliäpitämätön kansamme tuli hänen kotiinsa ja hänestä puhuttiin sekä julkisilla paikoilla että seurapiireissä, mutta ei kukaan kuultuaan Agricolan kuoleman siitä iloinnut tahi sitä heti unohtanut. Surkuttelua lisäsi pysyväinen huhu siitä, että hänet oli myrkytetty; meillä ei ole siitä mitään varmuutta, jotta uskaltaisin sitä vakuuttaa. Muuten kävivät koko hänen sairautensa kestäessä ensimäiset hovilaiset ja uskotuimmat lääkärit useammin, kuin hallitsijan oli tapana lähettien kautta tiedustella, joko tuo johtui teeskennellystä osanottavaisuudesta tai urkkimishalusta. Kuolinpäivänä taasen, kuten varmasti tiedettiin, taudin eri muutokset ilmoitettiin hallitsijan määräämien pikalähettien kautta eikä kukaan uskonut että hänellä oli semmoinen kiire kuulla surusanomaa. Kuitenkin oli hän osoittavinaan surua käytöksellään ja kasvonilmeillään, vapaa kun nyt oli vihatusta henkilöstä sekä helpommin saattoi salata iloaan kuin pelkoaan. Kylläksi oli tunnettu että hän luettuaan Agricolan testamentin, jossa hän määräsi Domitianuksen oivallisen puolisonsa ja hellän tyttärensä kanssaperijäksi, oli ilmaissut ilonsa ikäänkuin kunnianosoituksesta ja tunnustuksesta. Niin sokaistu ja turmeltunut oli hänen mielensä alituisten imartelujen kautta, ett'ei hän ymmärtänyt jotta hyvä isä määräsi vain huonon hallitsijan perijäkseen.

44. Agricola oli syntynyt keisari Gaiuksen kolmantena konsulivuotena kesäkuun 13 päivänä,[24] hän kuoli 54:llä ikävuodellaan elokuun 23 päivänä Pompeius Collegan ja Cornelius Priscuksen konsuliaikana.[25] Jos jälkimaailma tahtoo saada tietoa myös hänen ulkomuodostaan, oli hän jalompimuotoinen kuin huomiota herättävä; ei ollut mitään pelottavaa hänen kasvojensa ilmeessä, mutta kyllin suloa muodossa. Jaloksi mieheksi hänet helposti tunnusti sekä kernaasti mainioksi. Ja vaikka hän riistettiin pois keskellä voimakkainta ikäänsä, oli hän mitä kunniaan tulee päättänyt varsin pitkän elämänuran. Sillä hän oli täysin saavuttanut todellisen, hyviin avuihin perustuvan onnen, ja mitä muuta enää saattoi kohtalo kerätä hänelle, joka oli ollut konsuli sekä saanut triumfin kunniamerkit? Hän ei välittänyt liiallisesta rikkaudesta, melkoinen oli tullut hänen osakseen. Tyttären ja vaimon jäädessä eloon, saattoi häntä pitää onnellisenakin, joka vähentymättömällä arvolla, runsaalla maineella ja kadottamatta sukulaisiaan ynnä ystäviään vältti tulevia kohtaloita. Sillä niinkuin hänen ei sallittu elää tämän meidän ylen onnellisen aikakautemme valopäiviin saakka sekä nähdä Trajanusta hallitsijana, jota hän toivorikkailla aavistuksilla keskusteluissaan kanssani ennusteli, niin oli se seikka meille suureksi lohdutukseksi hänen ennenaikaisessa kuolemassaan, että hän vältti sen hirmuajan, jolloin Domitianus ei enään ajoittain ja välihetkinä, vaan yhtenäisesti ja ikäänkuin yhdellä iskulla suisti valtion surmaan.

45. Agricolan ei tarvinnut nähdä senaatin kokoushuonetta saarrettuna eikä senaattia ympäröitynä aseellisilla eikä samalla kertaa niin monen entisen konsulin murhaa tai niin monen ylhäissukuisen naisen karkoitusta ja pakoa. Ainoastaan yhdestä voitosta saattoi Carus Metius siihen saakka kerskata ja Messalinuksen ääni kaikui vain Domitianuksen albalaislinnassa ja Baebius Massa oli siihen aikaan syytteenalainen;[26] mutta sitten meikäläisten kädet laahasivat Helvidiuksen vankilaan, meitä tahrasi Mauricuksen ja Rusticuksen surkea näkö sekä Senecion syyttömästi vuodatettu veri.[27] Nero kuitenkin käänsi pois silmänsä sekä määräsi kidutuksia niitä katselematta; mutta pahinta surkeuksissa Domitianuksen aikana oli se, että täytyi katsella ja tulla katselluksi, kun, näette, huokauksemme salaisesti merkittiin ja kun lukuisain henkilöiden kalpeuden osoittamiseksi riitti tuo julma katse ja kasvojen punakkuus, jolla hän varustautui häpeäntunnetta vastaan.

Loppulause.

Tosiaan olet onnellinen, Agricola, niin hyvin kunniakkaan elämäsi johdosta kuin myös kuolemasi kautta oikeaan aikaan. Kuten ne kertovat, jotka kuuntelivat sinun viimeisiä puheitasi, alistuit hajamielisesti ja kernaasti kohtaloosi, ikäänkuin omasta puolestasi olisit tahtonut hankkia hallitsijallesi syyttömyyden. Mutta katkeran surun ohessa isän kuoltua lisää minun ja hänen tyttärensä alakuloisuutta se seikka, ett'ei meidän sallittu istua hänen sairasvuoteensa ääressä, vaalia häntä uupuessaan kuolemaan sekä nauttia hänen katseistaan ja syleilyistään. Olisimme varmaankin saaneet kuulla hänen määräyksensä ja lausuntonsa kätkeäksemme ne syvälle sydämiimme. Se oli meidän surumme, se meidän tuskamme, että hän riistettiin meiltä jo neljä vuotta aikaisemmin pitkällisen poissaolomme johdosta. Kaikki on epäilemättä, rakas isä, runsaassa määrässä tullut osaksesi ylen hellän puolisosi ollessa luonasi; kumminkin on harvemmilla kyynelillä sinua surtu ja viimeisellä elonhetkelläsi silmäsi jotakin kaipasivat.

46. Jos autuailla hengillä on olemassa jokin tyyssija, jos viisaitten mielipiteen mukaan suuret sielut eivät katoa ruumiin kanssa, levätkös rauhassa ja kutsuos meidät, perheesi jäsenet raukkamaisesta kaipiosta ja epämiehuullisista valituksista mietiskelemään hyveitäsi, joitten johdosta ei sovi surua tuntea tai valituksiin ryhtyä. Kunnioittakaamme sinua mieluummin ihailulla ja loppumattomilla ylistyksillä sekä, jos luonto sen myöntää, tulemalla kaltaisiksesi; siinä on oikea kunnioitus, siinä jokaisen rakastavaisen velvollisuudenosoitus. Sen tahtoisin panna tyttärensä ja vaimonsa sydämelle, että sillä tavoin kunnioittavat isän ja puolison muistoa, jotta muistelevat kaikkia hänen tekojaan ynnä sanojaan sekä enemmän pysyttävät mielessään hänen henkensä luonnetta ja muotoa kuin hänen ruumiinsa; en soisi puhuvani marmorista tai vaskesta muovailtuja kuvapatsaita vastaan, mutta samoin kuin ihmismuoto, samoin sen kuva on puutteellinen ja katoovainen, hengen muoto sitä vastoin iäti pysyväinen eikä sitä voi pidättää tai esittää vieraassa aineessa tai toisen taidolla, vaan itse kunkin omassa elämässä. Mitä Agricolassa olemme rakastaneet, mitä hänessä olemme ihailleet, se pysyy ja on pysyvä ihmisten mielissä, aikojen iäisessä vaihtelussa, aikakirjain muistissa; monet vainajat, näette, uupuvat unhoon ikäänkuin maineetta ja mainitsematta: Agricola taasen on elävä, jälkimaailmalle kuvattuna ja esitettynä.

Selitykset:

[1] P. Rutilius Rufus konsuli v. 105 e.Kr.; M. Aemilins Scaurus konsuli v. 115 ja 107 e.Kr.

[2] Paetus Thrasea kuoli itsemurhan kautta v. 66 j.Kr., Helvidius Priscus, edellisen vävy, tapettiin v. 93 j.Kr. tasavaltaisten mielipiteittensä johdosta.

[3] Forum Julii nyk. Fréjus Provencessa.