Toisessa pääteoksessa, jota tavallisesti kutsutaan Annales (Vuosikirjat), kerrotaan tapaukset Augustuksen kuolemasta Neron kuolemaan. Sitä oli kaikesta päättäen 16 kirjaa; ainoastaan osa on tallella.
Sen lisäksi Tacitus aikoi käsitellä Augustuksen historiaa sekä kuvata
Neron ja Trajanuksen hallitusta, mutta kuolema esti hänet siitä.
Tacitus noudattaa historiallisissa teoksissaan pragmatista (psykologista) katsantotapaa: hän ei tyydy yksinomaan kuvaamaan tapauksia, vaan koettaa myös selvitellä niitten syitä ja yhteyttä sekä ihmisiin että ulkonaisiin oloihin nähden. Hänen nuoruutensa ja miehuutensa aika kauheine ja turvattomine oloineen oli kuitenkin siinä määrässä painanut hänen mieleensä synkän katkeruuden, jotta hän yleensä kaikkialla näkee vain kehnoutta ja halpamaisuutta sekä sen takia tietämättäänkin värittää esitystään. Hänen kielessään on tosin henkisen pilaantumisen merkkejä havaittavissa, mutta, intohimoisessa, pingoitetussa niukkuudessaan runollisine vivahduksineen ynnä lennokkaine sanoineen se vaikuttaa valtavasti syvemmälti ajattelevaan lukijaan.
GERMANIAN KANSAT, NIITTEN ALKUPERÄ, ASEMA JA TAVAT
Yleinen osa.
1. Germanian kokonaisuudessaan erottavat Rhein- ja Tonava-joet Galliasta, Raetiasta ynnä Pannoniasta sekä molemminpuolinen pelko tai vuoristot Sarmatien maasta ja Daciasta:[1] muun osan valtameri ympäröitsee syleillen laajoja rantamaita ja äärettömiä saaristoja, joilla asuu muutamia hiljattain tietoomme tulleita kansoja ja kuninkaita, jotka sota on ilmi saattanut. Rhein-joki, mikä alkaa Raetian alppein luopääsemättömältä ja äkkijyrkältä huipulta,[2] yhtyy Pohjanmereen tehtyään kohtalaisen polven länttä kohti. Tonava, joka virtailee eräältä Abnoba-vuoren loivalta ja vähitellen kohoavalta selänteeltä,[3] juoksee useampien maiden kautta, kunnes se kuudella haaralla laskee Mustaanmereen; seitsemäs suuhaara katoaa soihin.
2. Itse Germaneja pitäisin alkuasukkaina ja perin vähäisen sekoitettuina muiden kansojen muuttojen ja liittymisen kautta, koska muinoin ne, jotka tahtoivat muuttaa asuinpaikkaa, eivät saapuneet maitse, vaan laivoilla, ja koska harvat laivat meidän maanosastamme kulkevat tuota Germaniasta edempänä olevaa ääretöntä ja niin sanoakseni toiseen maailmaan kuuluvaa valtamerta. Kukapa, ottamattakin lukuun hirvittävän ja tuntemattoman meren vaaroja, olisi jättänyt Aasian, Afrikan tai Italian ja pyrkinyt Germaniaan, joka on luonnonkauneutta vailla, ilmanaltaan kolkko, viljelykseltään, jopa katsannoltaankin synkkä jokaisen mielestä, jos, näette, tämä ei ole hänen isänmaansa?
Vanhoissa runoelmissa, mitkä heillä ovat ainoana taruston ja aikakirjain lajina, he ylistävät maasta syntynyttä Tuisto-jumalaa ja hänen poikaansa Mannusta kansansa esi-isinä ja perustajina. Mannuksella sanovat olleen kolme poikaa, joitten nimien mukaan lähinnä valtamerta asuvia heimoja muka kutsutaan Ingaevoneiksi, keskimäisiä Herminoneiksi ja muita Istaevoneiksi. Muutamat taasen väittävät, kuten muinaisuuteen nähden onkin vapaa tilaisuus, jumalalla olleen useampiakin poikia, sekä sen mukaan olleen useampia kansannimityksiä, niinkuin Marsit, Gambrivit, Suebit ja Vandilit. Nämä olisivatkin oikeat ja vanhat nimet. Muuten on Germanian nimi muka aivan uusi ja hiljattain annettu, koska ne, jotka ensiksi kulkivat Rhein-joen yli ja karkoittivat Gallit sekä nyt nimitetään Tungreiksi,[4] silloin kutsuttiin Germaneiksi. Siten olisi yhden heimon nimitys, eikä koko kansan, vähitellen päässyt valtaan, niin että sittemmin kaikki nimittivät itseään tuolla tekaistulla nimellä Germaneiksi, minkä voittajat ensiksi pelkoa herättääkseen olivat käyttäneet.
3. Herculeenkin sanotaan olleen heidän luonaan ja taisteluihin lähtiessään he ylistävät häntä ensimäisenä kaikista sankareista. Onpa heillä semmoisiakin runoelmia, joitten esittämisellä, — jota kutsutaan sotalaulannaksi,[5] — he kiihottavat mieltään, ja joitten sävelelläkin ilmaisevat tulevan taistelun päätöstä; he ovat muille kauhuksi tai itse ovat pelonalaisia sen mukaan kuin sotajoukon laulu kajahtaa, ja tämä onkin enemmän miehuuden kuin eri äänten yhteissointua. Etenkin tavoitetaan karkeaa ääntä ja räikkyvää mylvinää, kilpiä suuta vasten asettamalla, jotta ääni takaisin kajahtaessaan paisuisi täyteläisemmäksi ja kumeammaksi.
Muuten arvelevat muutamat Ulixeenkin tuolla pitkällä tarunomaisella harharetkellään ajelehtineen tälle valtamerelle, käyneen Germanian mailla sekä perustaneen ja nimittäneen Asciburgiumin, mikä Rheinin rannalla sijaiten vielä näinäkin päivinä on asuttu; vieläpä olisi muka siellä Ulixeen pyhittämä alttarikin, johon hänen isänsä Laerteen nimi oli piirretty, muinoin tavattu samalla paikalla, niin myös muistorakennuksia ja muutamia hautakumpuja kreikkalaisine kirjoituksineen vielä säilynyt Germanian ja Raetian rajaseuduilla. Tätä en mieli todistuksilla vahvistaa enkä kumota, kukin mielensä mukaan sitä epäilköön tai pitäköön totena.