4. Itse puolestani yhdyn niitten mielipiteisiin, jotka arvelevat Germanian kansain, sekaantumatta avioliittojen kautta muihin kansoihin, pysyneen ominaisena, puhtaana ja vain itsensä kaltaisena kansakuntana. Sentähden onkin kaikilla, vaikka väestö on niin suurilukuinen, sama ruumiinmuoto, tuimat, tummansiniset silmät, punertavat hiukset ja isot, kuitenkin vain hyökkäyksessä vahvat ruumiit. Ruumiinponnistuksessa ja töissä eivät ole yhtä kestäväisiä; janoa sekä kuumuutta he eivät ensinkään ole tottuneet kärsimään, mutta vilua ja nälkää ilmanalansa ja maanlaatunsa takia kestämään.
5. Vaikka maa ulkonäöltään on jokseenkin erikaltainen, on se kuitenkin ylipäänsä joko jylhiä metsiä tai rumia rämeitä täynnä, vesiperäisempi Gallian, tuulekkaampi Noricumin ja Pannonian rajoille päin, viljaa kasvava, hedelmäpuille sopimaton, rikas karjasta, mikä kuitenkin enimmiten on pienikasvuista. Ei sarvieläimilläkään ole niiden omituista uljuutta eikä otsan kaunistusta; he iloitsevat niiden monilukuisuudesta ja ne ovat heidän ainoa ja mieluisin rikkautensa. En oikein tiedä, ovatko jumalat suosiosta vai vihasta heiltä kieltäneet hopean ja kullan. Enpä tahtoisi kuitenkaan vakuuttaa, ett'ei Germaniassa mikään suoni tuota hopeaa tai kultaa, sillä kuka on sitä tutkinut? Omistus ja käytäntö ei vaikuta heihin sanottavasti. Heillä saattaa nähdä lähettiläille ja ylimyksille lahjaksi annettuja hopea-astioita samassa arvottomuudessa kuin ne, jotka savesta tehdään; kuitenkin pitävät naapurimme kauppasuhteiden vuoksi kultaa ja hopeaa arvossa sekä hyväksyvät ja valitsevat muutamat rahalajimme; sisempänä asuvat käyttävät tavarain vaihtokauppaa yksinkertaisemmalla ja vanhemmalla tavalla. He hyväksyvät vanhat ja kauan tutut rahat, serratit ja bigatit.[6] Hopeata he myöskin tavoittelevat enemmän kuin kultaa, eivät mistään mielihalusta, vaan koska hopearahojen paljous on sopivampi käytettäessä niille, jotka ostavat kaikenmoista halpa-arvoista tavaraa.
6. Ei rautaakaan ole heillä runsaasti, kuten heidän aseittensa laadusta voi päättää. Harvoin he käyttävät miekkoja tai isompia peitsiä; he kantavat keihäitä eli heidän omalla nimityksellään frameja, mitkä ovat varustetut kaitaisella ja lyhyellä, mutta niin terävällä ja asianmukaisella rautakärjellä, että he miten asianhaarat milloinki vaativat, samalla aseella taistelevat joko läheltä tai kaukaa. Ja ratsumies ainakin tyytyy kilpeen ja keihääseen, jalkaväki viskelee myös heittoaseita, kukin heittää useampia ja vieläpä äärettömän kauas, kevyesti puettuna taikka vähäisellä sotavaipalla mukavasti liikkuen. Sota-asussa ei ole mitään koreutta, ainoastaan kilpensä koristavat he mitä heleimmillä väreillä. Harvoilla on haarniskat, tuskin yhdellä tai toisella kypäri tai sotalakki. Hevoset eivät ole erinomaisia näöltään eivätkä juoksultaan. Mutta niitä ei opetetakkaan tapamme mukaan moninaisia käännöksiä tekemään; ne ajetaan suoraan taikka käännöksellä viistoon oikealle päin niin taajassa piirissä, ett'ei kukaan jää muista jälkeen.
Yleiseen arvosteltaessa on jalkaväellä enemmän voimaa ja sen tähden sotivat he sekaisin, koska jalkamiesten sukkeluus, he kun valitaan koko nuorisosta ja asetetaan sotarintaman eteen, on sopiva ja mukava ratsuväen taisteluun. Myös luku on määrätty: niitä on sata kustakin kyläkunnasta, ja juuri tällä nimellä heikäläiset kutsuvat heitä; mikä alussa merkitsi lukua, on nyt kunnianimi.[7] Taistelurintama asetetaan kiilan muotoon. Pakenemista pidetään pikemmin älykkäisyyden kuin pelon osoituksena, kun vain jälleen hyökätään. Toveriensa ruumiit he korjaavat epätietoisissakin taisteluissa. Suurin häpeä on heittää kilpensä, eikä semmoisella häpeänalaisella ole oikeutta olla uhritiloissa läsnä eikä tulla kansankäräjiin; ja sen tähden on moni, joka sodista on elävänä päässyt, nuoralla lopettanut kunniattomuutensa.
7. Kuninkaansa he valitsevat jalosukuisuuden, sotapäällikkönsä sankariuden perustuksella. Mutta kuninkailla ei ole määrätön tai rajaton valta, ja sotapäälliköt, jotka vaikuttavat pikemmin esimerkillään kuin käskyvallallaan, hallitsevat herättämällään ihmetyksellä, jos ovat urheat ennen muita, esiintyvät ja käyvät rintaman etupäässä. Muuten ei ole kellään paitsi papeilla lupa kuolemalla rangaista, ei kahlehtia, ei piestäkään, eikä heilläkään lupa tehdä sitä rangaistukseksi, eikä myös päällikön määräyksestä, vaan ikäänkuin sen jumalan käskystä, jonka luulevat sotivia auttavan. He vievät myös mukanaan taisteluun kuvia ja jonkunlaisia taikakaluja, jotka he ovat pyhistä lehdoista ottaneet. Ja mikä on etevin kiihotuskeino urhouteen, on se, ett'ei sattumus eikä satunnainen yhtymys muodosta ratsujoukkoa eikä kiilanmuotoista osastoa, vaan perheolot ja sukulaissuhteet; ja heidän omaisensa pysyvät niin lähellä, että sieltä kuuluu vaimojen valitus ja lasten parku. Nämä ovat itsekunkin pyhimmät todistajat, nämä ylimmät ylistäjät. Äideilleen ja vaimoilleen he osoittavat haavansa, eivätkä nämä säikähdy niiden lukemista ja tarkastelemista; ruokaa ja virvoituksia he myös tuovat taisteleville.
8. Kerrotaan että vaimot ovat järjestykseen palauttaneet moniaat sotajoukot, jotka jo väistyivät ja olivat uupua, väsymättömillä rukouksillaan ja sen kautta, että panivat rintansa alttiiksi sekä osoittivat tuota lähellä olevaa vankeutta, jota miehet pelkäävät paljoa pahemmin vaimojensa takia; täten velvoitetaankin ne valtiot tehokkaammin, joilta panttivankien joukossa myös vaaditaan aatelisneitoja. Arvelevatpa vielä naisessa olevan jotain pyhää ja aavistavaa, eivätkä halveksi hänen neuvojaan tai ylönkatso hänen ennustuksiaan. Näimmehän jumaloittuneen Vespasianuksen hallitessa Velaedan, jota kauan useiden luona pidettiin jumalallisena olentona. Albrunaa ja useita muita he myös ennen kunnioittivat, eivät imarrellakseen eivätkä siksi, että itselleen hankkisivat jumalia.
9. Jumalista he enimmän palvelevat Mercuriusta, jolle pitävät velvollisuutena määrättyinä päivinä uhrata ihmisiäkin. Herculeen ja Marsin he lepyttävät luvallisilla eläimillä uhratessaan. Osa Suebeista uhraa Isiksellekin. Mistä tämän vieraan uhrin alku ja syy johtuu, en ole tullut tietämään, paitsi että jo hänen veneenmuotoiseksi tehty tunnuskuvansa osoittaa meritse, ulkoapäin tullutta jumalanpalvelusta. Muuten he pitävät sitä jumalain ylevyyden mukaisena, ett'ei niitä suljeta seinien sisälle eikä kuvata millään ihmismuodolla. Metsät ja lehdot he pyhittävät sekä kutsuvat jumalain nimellä tuota salaista olentoa, minkä näkevät vain kunnioittavassa mielessään.
10. Enteitä ja arvanheittoa he mitä huolellisimmin ottavat varteen. Tavallinen arvanheitto on yksinkertainen. Hedelmäpuusta hakatun oksan he leikkelevät pieniksi vesoiksi ja sirottelevat nämä jonkinmoisilla tunnusmerkeillä toisistaan erotettuina hujan hajan sekä miten sattuu valkoiselle vaatteelle. Sitten yhteiskunnan pappi, jos yhteisestä asiasta neuvotellaan, ja taasen perheenisä itse, jos yksityisesti, rukoilee jumalia sekä nostaa taivasta kohti katsellen kolme arpaa toisen toisensa jälkeen, jotka hän sitten selittää niihin ennen piirretyn merkin mukaan. Jos merkit ovat vastaisia, ei pidetä sinä päivänä enää mitään neuvottelua samasta asiasta; jos taasen ovat myötäisiä, vaaditaan vielä vahvistusta enteiden kautta. Ja lintujen äänten ynnä lennon tarkastaminen on täällä tuttu ennustustapa. Omituista on tälle kansalle, että tiedustelevat hevostenkin ennustuksia ja varoituksia. Ennen mainituissa lehdoissa ja metsissä elätetään yhteisellä kustannuksella valkoisia, maalliseen työhön kokonaan käyttämättömiä hevosia; kun nämä asetetaan pyhien vaunujen eteen, seuraa niitä pappi ja kuningas tai valtion esimies tarkaten niitten hirnuntaa ja korskumista. Tämän ennustuskeinon niin hyvin rahvas kuin ylimykset katsovat luotettavimmaksi; pappeja, näette, he pitävät jumalain palvelijoina, hevosia niiden salaisuuksien tietäjinä. Onpa toinenkin enteiden tarkastustapa, millä tiedustelevat vaikeitten sotien päättymistä. Siltä kansalta, jota vastaan sotaa käydään, sieppaavat he millä tavalla tahansa vangin sekä antavat tämän taistella jonkun heikäläisistä valitun miehen kanssa, siten kuitenkin, että kummallakin on kotimaiset aseensa; toisen tai toisen voittoa pidetään sitten ennakkopäätöksenä.
11. Vähemmänarvoisista asioista neuvottelevat ylimykset, tärkeämmistä kaikki, kuitenkin niin, että nekin asiat, joiden ratkaisu on kansalla, sitä ennen ovat ylimysten pohdittavina. He kokoontuvat, jollei mitään odottamatonta tai satunnaista tapahdu, määrättyinä päivinä, silloin kuin kuu on uusi tai täysi, sillä he luulevat tämmöisen alun toimituksille suotuisimmaksi. He eivät lue aikaansa niinkuin me päivä-, vaan yömäärin. Sen mukaan he määräävät ja päättävät; yö näyttää kulkevan päivän edellä. Se on haitta heidän vapaudessaan, ett'eivät kokoonnu yht'aikaa eivätkä käskyn mukaan, vaan toinen ja kolmaskin päivä kuluu hukkaan keräytyväin viivyttelemisen takia. Niin pian kuin kansanjoukko kyllin isoksi katsotaan, asettuvat he aseellisina istumaan. Hiljaisuutta julistavat papit, joilla silloin on valta siihen pakoittaakin. Sitten kuunnellaan kuningasta tai ruhtinasta sen mukaan kuin kullakin on ikää tai korkea suku, sotakunniaa tai puhelahjaa, he kun vaikuttavat enemmän kehoittamisvoimallaan kuin käskyvallallaan. Jos ehdotus ei ole ollut mieleen, hylkäävät he sen murinalla; mutta jos se on ollut mieluinen, kalistavat he keihäitään, sillä kunniakkain mieltymyksen osoitus on kiittäminen aseiden kalskeella.
12. Kansankäräjillä on oikeus myös tehdä syytös ja nostaa kanne hengenasiassa. Rangaistuksen erilaisuus riippuu rikoksesta. Kavaltajat ja karkurit hirtetään puihin, pelkurit ja epäurheat sekä häpeällisiin paheisiin antautuneet upotetaan likaan ja mutaan, ja heidän päälleen asetetaan vitsakudos. Rangaistuksen eroavaisuus tarkoittaa, että rikoksia pitää ikäänkuin näytellä niitä rangaistaessa, häpeätöitä sitä vastoin peitellä. Mutta vähemmilläkin hairahduksilla on asianhaarain mukaan rangaistuksensa; syylliset tuomitaan maksamaan vissi määrä hevosia ja pikkukarjaa. Osa sakosta suoritetaan kuninkaalle tai valtiolle, osa asianosaiselle tai hänen sukulaisilleen. Samoissa kokouksissa valitaan myös ne päälliköt, jotka lakia säätävät piirikunnissa ja kylissä; itsekullakin on apuna kansasta valitut lautamiehet, jotka samalla ovat neuvonantajina ja lisäävät hänen arvoaan.