MITROFAN. Tänäänkin äiti mekasteli väen kanssa koko aamun.
RVA PROSTAKOFF (Sofialle). Olen järjestänyt huoneita kuntoon rakasta enoasi varten. Niin sydämmeni pohjasta haluaisin nyt jo nähdä sen kunnon vanhuksen. Minä olen kuullut hänestä paljon puhuttavan. Hänen vihamiehensäkään eivät voi muuta sanoa, kuin että hän on hieman jörö, mutta niin kovin viisas, ja jos hän kerran mieltyy johonkuhun, niin hän rakastaa koko sydämmestään.
PRAVDIN. Mutta ketä hän ei rakasta, se on huono ihminen. (Sofialle). On minullakin kunnia tuntea teidän enonne. Ja sitä paitsi olen monen kuullut puhuvan hänestä kaikkea hyvää. Se, mitä jotkut hänessä nimittävät jörömäisyydeksi tai karkeudeksi, ei ole muuta kuin suoruutta. Hän ei milloinkaan puhu vastoin vakaumustaan.
SOFIA. Siksipä hänen olikin pakko kovalla työllä ansaita onnensa.
RVA PROSTAKOFF. Se on Jumalan armo meitä kohtaan, että onnistui. En mitään muuta niin halua, kuin hänen isällistä suosiotaan Mitrofanille. Sofia kulta, etkö haluaisi katsoa, kuinka olen järjestänyt huoneen enollesi? (Sofia lähtee.)
RVA PROSTAKOFF (Prostakoffille). Taas sinä jäit haukottelemaan!
Lähde nyt saattamaan Sofiaa! Vai ovatko koipesi jo rampaantuneet?
PROSTAKOFF (lähtien). Eivät ole, mutta hieman koukistuneet.
RVA PROSTAKOFF (vieraille). Ainoana murheenani ja ainoana ilonani on Mitrofan poikani. Minun aikani on jo päättymässä — hänestä koetan saada oikeata miestä.
(Tällöin ilmestyvät Kutjeikin, katkismus, kädessä, ja Tsifirkin, kivitaulu ja rihveli kädessä. Molemmat he merkeillä kysyvät Jeremejevnalta, saako astua huoneeseen. Jeremejevna kehoittaa heitä tulemaan, mutta Mitrofan viittaa poispäin).
RVA PROSTAKOFF (näkemättä heitä, jatkaa). Ehkä Luoja suo hälle armonsa, ja onni häntä seuraa.