PRAVDIN. Katsokaapa taaksenne, rouva, mitä siellä on tulossa.
RVA PROSTAKOFF. Kas, ne ovat Mitrofanin opettajia: Sidorovitsh
Kutjeikin…
JEREMEJEVNA. Ja Pafnutjevitsh Tsifirkin.
MITROFAN (syrjään). Hitto vieköön ne nahkoineen päivineen!
KUTJEIKIN (tervehtien). Huoneen haltijalle rauhaa ja pitkää ikää ynnä lapsille ja kaikelle väelle!
TSIFIRKIN (tervehtien sotilaan tavoin, nähdessään Milonin). Jumala varjelkoon herra upseeria sata vuotta, ynnä kaksikymmentä ja vielä viisitoista, ja lukemattomia vuosia!
MILON. Tuopa on meikäläisiä! Terve! Mistäs sinä olet tänne joutunut?
TSIFIRKIN. Palvelin ennen linnaväessä, herra upseeri! Nyt olen palveluksesta vapaa.
MILON. No milläs sinä elät?
TSIFIRKIN. Vähän sillä, vähän tällä. Osaan hieman aritmetiikkaa, ja sen avulla ansaitsen kaupungissa jonkun kopeekan virastoissa ja kaikenlaisilta kirjureilta. Se, joka ei itse ymmärrä laskentoa, käyttää minun apuani, kun täytyy tarkastaa laskuja tai laskea summia yhteen. Joutessani opetan lapsia. Tämän herrasväen pojalle olen jo kolmatta vuotta opettanut murtolukuja, mutta huonosti pystyy oppi päähän. Muutenkin onkin totta, että on ero ihmisen ja ihmisen välillä.