KUTJEIKIN. Kotiinko meidät päästätte?
TSIFIRKIN. Minne meidät käskette?
RVA PROSTAKOFF. Vielä sinä siinä kollotat, vanha noita! Mene ja toimita noille päivällistä, ja sitten syötyänne tulkaa heti tänne takaisin! (Mitrofanille). Tule sinä pois minun kanssani. En minä päästä sinua enää näkyvistäni. Jahka minä sanon sinulle erään asian, niin kyllä taas haluat elää. Ei sinun tarvitsekkaan koko ikääsi lukea kirjoja — Jumalan kiitos, kyllähän sinä jo sen verran ymmärrät, että voit jo itsekin hankkia lapsia maailmaan. (Jeremejevnalle). Veljeni kanssa selvitän asian toisella tapaa, kuin sinä. Saakoot kaikki kunnon ihmiset nähdä, mikä ero on entisen imettäjän ja oikean äidin välillä. (Menee Mitrofanin kanssa.)
KUTJEIKIN. Sinun elämäsi, Jeremejevna, on kuin vaivaisen syntisen. Mutta menkäämme sentään aterialle ja ottakaamme murheessamme aluksi ryyppy.
TSIFIRKIN. Ja sitten toinen … yhteensä kaksi.
JEREMEJEVNA (itkien). Kunpa edes pääsisin tästä maailmasta! Olen jo palvellut neljäkymmentä vuotta, mutta aina kohdellaan yhtä pahasti.
KUTJEIKIN. Suuriko on palkkasi?
JEREMEJEVNA. Viisi ruplaa vuodessa ja viisi korvapuustia päivässä.
(Kutjeikin ja Tsifirkin ottavat häntä kainaloista).
TSIFIRKIN. Laskekaamme sitte pöydässä, paljonko saat vuodessa!
(Esirippu laskee.)