MITROFAN (mutisee laskien). Nolla ja nolla — yhteensä nolla; yksi ja yksi… (jää miettimään).
RVA PROSTAKOFF. Älä suotta vaivaa päätäsi, rakas poikani! Minä en anna sille kopeekkaakaan lisää, eikä kannatakkaan antaa mokomasta opista. Se vaan vaivaa sinua. Ell'ei rahaa ole, niin mitä laskemista siinä on, ja jos taas rahaa on, niin kyllä me sen laskemme ilman Pafnutjevitshin apua.
KUTJEIKIN. Oppitunti on siis lopussa, Pafnutjevitsh, kun kaksi laskuesimerkkiä on ratkaistu. Tai rupeetteko vielä tarkastamaan niitä?
MITROFAN. Ei tarvita! Äiti ei niissä asioissa erehdy. Astuppas nyt,
Kutjeikin, tänne ja opeta eilistä.
KUTJEIKIN (avaa katkismuksen. Mitrofan ottaa puikon). Alkakaamme tästä. Seuraa tarkkaan minua! "Minä olen maan mato."
MITROFAN. "Minä olen maan mato."
KUTJEIKIN. Mato, se tahtoo sanoa: elävä, elukka, Se tahtoo sanoa: minä olen elukka.
MITROFAN. Minä olen elukka, Kutjeikin. (Saarnaavalla äänellä.) "Enkä ihminen."
MITROFAN (samoin). "Enkä ihminen."
KUTJEIKIN. "Ihmisten häväistys."