RVA PROSTAKOFF. Kyllä Jumala suo sulle onnea rakkaan sulhosi kanssa.
Miksi tahdot henkeäni?
SOFIA (Starodumille). Eno, minä unhotan äskeisen loukkauksen.
RVA PROSTAKOFF (nostaen käsiään Starodumia kohti), Hyvä isä! Anna sinäkin anteeksi — enhän minä ole enkeli, vaan ihminen.
STARODUM. Sen kyllä tiedän, ett'ei ihminen voi olla enkeli, vaan ei tarvitse olla pirukaan.
MILON. Hänen rikoksensa ja katumuksensa ovat yhtä halveksittavia.
PRAVDIN (Starodumille). Teistä riippuu hänen kohtalonsa.
STARODUM. Minä en tahdo kenenkään turmiota. Minä annan hänelle anteeksi. (Kaikki nousevat polviltaan).
RVA PROSTAKOFF. Annoit anteeksi! Voi sinua, hyvä isä!… Mutta nyt minä kerrankin opetan ne kaikki piikani ja renkini! Kyllä minä ne suorin joka ikisen, niin että pehmiävät! Kyllä minä otan selvän, kuka päästi Sofian irti! Äläppäs — senkin vietävät lurjukset! Ikipäivinä en anna anteeksi tätä pilkkaa!
PRAVDIN. Mistä te tahdotte rangaista väkeänne?
RVA PROSTAKOFF. Sepä kysymys! Enkö minä muka enää saa vapaasti menetellä oman väkeni kanssa?