Olisimme nyt suoneet ottaneemme enemmän jousia ja nuolia mukaamme, kuten olisimme voineet. Neekerimme pääsivät yhä enemmän kulkemaan irrallaan, vakuutettuja kun olimme siitä, että he eivät jättäisi meitä eivätkä ilman meitä osaisikaan pyrkiä minnekään päin. Mutta pyssyjemme lataamista emme heille uskoneet emmekä ilmaisseet; he jäivät siihen uskoon, että pyssyillämme oli joku taivaallinen voima, joka tuiskautteli tulta ja savua, puhuen hirmuisin jyrähdyksin ja käskystämme tappaen matkan päästä mitä vain tahdoimme.
Petoja aloimme edemmäksi joutuessamme nähdä runsaammin, kuten elefantteja ja leijonia, ensi kertaa elämässämme. Huomasimme neekerien pelkäävän niitä paljoa enemmän kuin me itse, varsinkin syystä että olivat melkein kokonaan vailla omia vakituisia aseitansa; mutta olivathan meidän pyssymme sentään ainaisena turvana. Me taasen halusimme säästellä ruutiamme, kun tuollaisten otuksien tappamisesta ei ollut mitään hyötyä, sillä emmehän voineet raahata nahkoja mukanamme ja lihat eivät kelvanneet syötäväksi. Senvuoksi pidimme muutamissa pyssyissämme ruutia ainoastaan sankkireijässä, jossa leimahtaessaan se säikytteli leijonatkin suoraapäätä pakosalle.
Virran yläjuoksun varrella tapailimme tiheässä alkuasukkaita, melkein jokaisen kymmenen engl. penikulman päässä eri heimon, joka ei naapuriensa kieltä osannut. Kaikkialla oli runsaasti karjaa; eräässä neekerikaupungissa huomasimme viljeltävän riissinkaltaista hyvänmakuista viljakasvia, jota itsellemme vaihdettuamme valmistimme hiilillä paistamalla varsin hyvää leipää. Ruokavarojen puolesta tulimme siis oivallisesti toimeen.
Samosimme arviolta kahdestakymmenestä viiteenkolmatta engl. penikulmaan päivässä. Kohottuamme vielä toisenkin selänteen yli ja sitte muutamia päiviä taivallettuamme alkoi luotsinamme toiminut tykkimiehemme huomata, että suuntamme ei pysynyt niin oikeana kuin olisi pitänyt. Joki nimittäin taipui hiukan pohjoista kohti, ja hän huomautti meille siitä. Jatkoimme kuitenkin vielä kulkuamme jonkun aikaa sen tutussa läheisyydessä, kunnes se lopulta haarautui pikku puroiksi. Nyt koetimme muulla tavoin huolehtia parhaamme mukaan vesivarastosta. Kiipeilimme aina korkeimmille kukkuloille tähystelemään suuntiamme sellaisiin alaviin paikkoihin, missä vettä oli saatavissa, varsinkin pysytellen jokien varsilla mikäli vain kävi päinsä.
Maaseutu pysyi rehevänä, puita kasvoi joka taholla, jokia ja puroja esiintyi yhtenään, asukkaita näkyi jokseenkin joka paikassa. Siten tulimme jokseenkin hyvin toimeen kaiken kaikkiaan puolitoista kuukautta taipaleelle lähdöstämme asti. Emme sitoneet itseämme mihinkään määrättyihin päivämatkoihin ja levähdys-aikoihin, vaan annoimme oman mukavuutemme ja väkemme voinnin sen määrätä.
Taipaleemme keskivälillä saavuimme alavalle tasangolle, jonka huomasimme tiheämmin asutuksi kuin minkään edellä sivuuttamamme seudun. Mutta pahaksi onneksemme olivat asukkaat riidanhaluista ja petollista kansaa, joka katsoi meidät ensimältä rosvoiksi ja kokoontui joukolla hyökkäämään kimppuumme.
Väkemme ensin kauhistui heitä ja alkoi osottaa tavatonta pelkoa. Musta prinssimmekin näytti nolostuneelta. Mutta minä myhäilin hänelle ja kysyin pyssyjämme näyttäen, eikö hän ajatellut, että täplikkään kissan (siksi he omalla kielellään nimittivät leopardia) tappaja voisi syöstä noita alastomia olentoja tuhannen kerrallansa kuolemaan? Hän silloin naurahti, sanoen pitävänsä sen varmana.
"No, sanoppa siis miehillesi, etteivät tyhjiä pelkäile", kehotin minä, "sillä pianpa päästämme heidät makuun siitä mitä voimme tehdä, jos he yrittävät sekaantua hommiimme."
Otimme kuitenkin lukuun, että me olimme keskellä avarata maata emmekä tienneet kuinka runsaslukuisia kansoja oli ympärillämme. Saatoimmepa suuresti tarvita näidenkin ystävyyttä, joiden joukkoon nyt olimme joutuneet, ja käskimme senvuoksi neekereitä koettamaan kaikin mahdollisin keinoin hieroa heidän ystävyyttänsä.
Tavallisin rauhan merkein pääsikin kymmenmiehinen neekerilähetystömme lähenemään likintä kaupunkia ja sai sen asukkailta leluillamme vaihdetuksi melkoisen määrän hirvenlihaa, juuria ja ennenmainitsemaani viljaa. Asukkaat näyttivät olevan ihastuksissaan saamistansa koruista ja lupasivat huomenissa tuoda lisää ruokavaroja kaupan. He palasivatkin, mutta miehemme huomasivat heidät nyt monin verroin lukuisammiksi kuin edellisellä kerralla. Me emme sentään suurestikaan hämmästyneet, sillä me olimme lähetystömme suojaksi lähettäneet kymmenen pyssymiestä seuraamaan jonkun matkan päässä taampana, ja olimme kaikki muutkin näkösällä. Eikä vihollisen petollisuus ollut niin ovelasti harkittua kuin muulloin, sillä he olisivat voineet rauhaa teeskennellen saartaa aseettoman neekerilähetystömme; mutta nähdessään miestemme edenneen jokseenkin niin lähelle kuin edellisenäkin päivänä tempasivat nuo konnat jousensa ja nuolensa ja hyökkäsivät päin kuin raivonhenget.