Tällöin kymmenen asemiestämme huusivat neekereitä pyörtämään takaisin; sen nämä vinhasti tekivätkin toista käskyä odottamatta ja asettuivat suojelusvartionsa taakse. Villit samalla porhalsivat perässä ja ampuivat satakunta nuolta, joista kaksi neekeriämme haavoittui ja yksi sai surmansa. Saapuessaan paikalle, mihin neekerimme olivat pystyttäneet viisi salkoa rauhan merkiksi, hyökkääjät toviksi keräysivät salkojen ympärille, katsellen ja hypistellen niitä ikään kuin arvaillakseen niiden merkitystä. Silloin me, jotka olimme kaikkein taaimpana, lähetimme kymmenelle miehellemme käskyn ampua joukkoon sen seistessä noin tiheänä ja panna pyssyihin raehauleja tavallisen panoksen lisäksi, ilmottaen itsekin pian saapuvamme leikkiin.
He valmistausivat sikäli, ja samalla alkoikin jo musta armeija lähteä jälleen liikkeelle, vaikka se näyttikin lisää väkeä neekerien takana nähdessään kummastelevan mitä me oikein olimme. Mutta jos he eivät käsittäneet meitä ennen, niin sitä vähemmin he meitä jälkeenpäin käsittivät, sillä miehemme laukaisivat tiheimpään kohtaan oitis kun näkivät heidän käyvän jatkamaan rynnäkköä. Välimatka oli arviolta suunnilleen 120 metriä.
Hirveä säikky ja kirkuna seurasi tätä ensimäistä laukausta. Haulit, rautapalat ja naulanpäät kartuttivat haavoittuneiden lukumäärää, kuolleina jäi tantereelle kuusi. Toiset olivat kuin puusta pudonneita, kykenemättä käsittämään millä tavoin heidän toveriensa ruumiisiin oli tullut tuhoisia reikiä. Tuli ja pamahtelu pelotti naiset ja lapset järjiltään, niin että he juoksentelivat mielipuolina ulvoen.
Mutta tästä kaikesta huolimatta he eivät paenneet, kuten tarkotuksemme oli ollut, emmekä myöskään huomanneet kenenkään heistä pyörtyvän pelosta, kuten ensi kertaa Afrikan mantereella taistellessamme. Päätimme yrittää toista yhteislaukausta ja sitte hyökätä päin, kuten olimme silloinkin tehneet. Varaväkemme astui esille; kolmen miehen piti ampua kerrallaan, kaikkien edetessä yht'aikaa. Riviksi järjestyttyämme me siten ammuimme aina kolme miestä vuoronsa jälkeen; aina kaatui ja haavoittui uusia onnettomia, mutta yhä vieläkään eivät ahdistajamme kääntyneet pakosalle, vaikka olivatkin niin säikähdyksissään, ettei yksikään käyttänyt joustansa tahi keihästänsä. Heidän lukumääränsä tuntui vain lisääntyvän, ainakin hälinästä päättäen. Käskin senvuoksi miesten seisahtua, ampua yhteislaukauksen ja sitte hurraten rynnätä iskemään heidät maahan musketeillansa.
Tämä koeteltu keino toki tehosi; he pinttivät tiehensä jokainen ken kynsille kykeni. Tappotantereella näimme seitsemänneljättä ruumista, joukossa kolme naista; haavoittuneista oli neljäseitsemättä jäänyt paikalle vammojensa johdosta. Meidän neekerimme surmasivat tunnottomasti nämä jälkimäiset, ja siitä me olimme kovasti kiukuissamme, uhaten antaa heille saman kohtalon, jos vastakertana niin menettelisivät.
Sotasaaliikseemme jäi runsaat määrät jousia ja nuolia, joista meillä sittemmin oli paljon hyötyä. Neekerimme saivat sitte haalituksi kokoon jonkun verran ruokavaroja, vieläpä neljä työjuhdiksi kesytettyä sonniakin, mikä oli parasta kaikista. Ne oli helppo tuntea kuormanlyöttymistä kupeillansa. Näiden avulla saimme kuljetetuksi mukanamme enemmän ruokavaroja, samalla kun ne toisin ajoin kevensivät neekerien vakinaisia taakkoja.
Tässä kaupungissa tapasimme pikkaraisen nuoren leopardin; se oli aivan kesy ja kehräsi kuin kissa, kun silittelimme sen selkää — villit nähtävästi olivat kasvattaneet sitä kuin talonkoiraa. Musta prinssimme se autioiksi jätetyillä kujilla kuljeksiessaan sai käsiinsä tämän otuksen, hyväili sitä ja houkutti sen mukaansa parilla lihapalalla.
Tältä tienoolta samosimme edelleen parin viikon ajan. Saavuimme silloin kamalan jyrkkään vuoristoon, jonka yli meidän oli pakko pyrkiä niistä vain parhaiten luulimme pääsevämme. Tasangolla olimme tavanneet useita villiheimoja, joiden kanssa olimme taas tulleet hyvin toimeen, ja heidän olimme ymmärtäneet merkeillä selittelevän, että vuorten takana oli laaja erämaa, niissä tapaisimme runsaasti leijonia ja leopardeja ja missä meillä pitäisi olla vesivaroja mukanamme. Viimeisen heimon luona hankimme niin paljon ruokavaroja kuin kuljettamaan kykenimme, koska emme tienneet millaisia vaiheita olisi edessämme. Tehdäksemme tuon taipaleen niin turvalliseksi kuin mahdollista esitin, että ottaisimme erämaan rajalta joitakuita vankeja oppaiksemme ja avuksi ruokavarojen kantamisessa, ehkäpä hankkimisessakin. Neuvo oli välttämätön, ja saatuamme merkkien avulla selville, että vuorten juurella toisella puolen asui joku kansa, päätimme sieltä saada oppaita mukaamme vapaaehtoisesti tahi väkisin.
Kohtuullisen arvion mukaan olimme nyt päässeet 700 engl. penikulmaa rannikolta. Musta prinssi sai tänä päivänä käsivartensa vapaaksi silmukasta ja hänen maanmiehensä kovin ihmettelivät nähdessään hänen ranteensa ihan terveeksi. Nopeasti olivat myöskin paranemassa kaksi edellisessä kahakassa haavoittunutta neekeriämme, sillä haavalääkärimme oli varsin taitava mies.