"Mitä hänelle tekisitte?"
"Samaa kuin hän tekisi meille — hänen päänsä katkaisisimme."
"Ja mitä tekisitte minulle?"
"Sinulleko? Me veisimme sinut takaisin kotimaahasi, ja vaikka sinä ansaitset hirsipuun, niin tekisimme sinusta jälleen ihmisen ja kristityn, emmekä menettelisi sinun kanssasi niinkuin sinä olisit halunnut meidän kanssamme menetellä — kavaltaisi sinua tunnottomien pakanain käsiin, jotka eivät tunne Jumalaa, eivätkä lähimäistänsä kohtaan sääliä."
"Saattepa siinä mieleeni ajatuksen, josta teille huomenna puhun."
Siten he erosivat toisistaan, ja William laivaan tultuansa teki perinpohjaisesti selvää omituisesta keskustelustansa. Selostus oli minulle sekä hupainen että opettavainen, ja minulla oli yllinkyllin syytä tunnustaa, että William oli älynnyt aseman järkevämmin kuin minä.
Hyväksi onneksemme saimme laivan jo samana iltana irti ja veimme sen ankkuriin noin puolitoista engl. penikulmaa ulomma, syvälle vedelle. Meillä oli syytä riemuita, kun oli yhä vähemmän pelkoa hollantilaisen kuninkaasta ja hänen sadastatuhannesta soturistaan. Ja melkein niitä seuraavana päivänä sen verran olikin rannassa, ja elefanttejakin joukossa. Mutta me luulimme olevamme niiltä paremmassakin turvassa kuin todella olimme, sillä oli kymmenentuhatta mahdollisuutta yhtä vastaan, että joutuisimme uudestaan tiukasti kiinni. Tuuli kävi nimittäin maalta päin ja puhalsi laskuveden tavallista ulommaksi, jolloin näimme meitä pidätelleen hiekkasärkän puolikuun muotoisena ympäröivän meitä molemmilla sakaroillaan. Me olimme keskikohdalla kyllä turvassa, mutta kuolema vaani kumpaisellakin sivullamme, hiekkakielekkeet kun ulottuivat parin engl. penikulman päähän merelle päin nykyisestä paikastamme.
Tuo ajattelematon ihmispaljous levisi sille hietikolle, joka oli itäpuolellamme, ollen useimmat nilkkojaan ja toiset polviaan myöten vedessä. Mantereen puolella he niinikään ympäröivät meitä sekä jonkun matkaa toisellakin hietasärkällä, muodostaen kaikkiansa noin kuuden engl. penikulman mittaisen ympyränpuoliskon, eli oikeammin kolme viidennestä ympyrää. Läntinen hietakieleke ei ollut niin laaka kuin toinen, joten he eivät sitä myöten päässeet tunkeutumaan niin kauvas.
Vähänpä he aavistivat minkä palveluksen olivat tehneet meille, tietämättään ja älyttömästi asetuttuansa luotseiksemme. Tosin olisimme saattaneet luodata uutta satamaamme ennen kuin olisimme uskaltaneet lähteä liikkeelle, mutta se ei ole ollenkaan sanottua, sillä minä ainakaan en osapuillekaan tajunnut asemamme vaarallisuutta. Laiva oli saanut pahoja vuotoja, kaikki pumppumme pystyivät tuskin pidättämään vettä lisääntymästä, ja puuseppämme hääräsivät ulkopuolella etsiskellen ja paikkaillen vammojamme, kallistettuaan laivan ensin toiselle ja sitte toiselle kyljelleen. Tällainen kallistamispuuha herätti villeissä laumoissa suunnatonta huomiota, osaksi säikkymistä ja osaksi riemua, ja he luikkailivat ja kiljuivat keskenään kuin vimmatut.
Meillä oli tulinen kiire, senhän voi arvata. Kaikki olivat työssä sekä vuotoja korjatakseen että paikkaillakseen taklaasiamme, joka sekin oli saanut melkoisia vaurioita, joten oli vaihdettava purjeita ja uusi isonmaston märssytanko sekä muuta sellaista laitettava kuntoon. Kesken kaiken näimme noin tuhatlukuisen miesjoukon eriävän siitä raakalaisten armeijasta, joka oli keräytynyt hietaisen poukaman pohjukkaan, ja tulevan pitkin vesirajaa itäiselle kielekkeelle, kunnes olivat noin puolen engl. penikulman päässä meistä. Sitte kahlasi hollantilainen meitä lähemmäksi yksinänsä, heilutellen valkeata lippuansa ja tehden merkkejänsä kuten ennenkin. Lopuksi hän seisahtui odottelemaan.