Siitä olin hyvin pahoillani: muutamassa päivässähän nuo tekisivät lopun koko vainiosta. Ja jos viljanviljelyksen täällä aina näin kävisi, niin nälkäähän minä lopulta saisin nähdä. Päätin suojella peltoani viimeiseen asti, vaikka minun täytyisi vartioida sitä yötä päivää. Menin ensin katsomaan, minkä verran vahinkoa linnut jo olivat ennättäneet saada aikaan. Paljon sieltä jo oli syöty, mutta sen verran oli vielä jäljellä, että jos loput saisin säilytetyksi, niin voisin vielä toivoa runsaanlaista satoa.
Aidan vieressä latasin pyssyni uudestaan ja sieltä huomasin, kuinka pellon ympärillä puut olivat täynnä noita siivekkäitä varkaita, jotka näkyivät odottelevan vain minun siirtymistäni loitommaksi. Olin lähtevinäni pois ja tuskin olin kadonnut niiden näkyvistä, kun ne jo alkoivat yksitellen laskeutua viljapeltoon. Ajatellessani nyt, että jokainen jyvä, minkä ne minulta ryöstävät, tekisi minut tulevaisuudessa kokonaista peckiä köyhemmäksi, en malttanut odottaa, kunnes suurempi lauma olisi laskeutunut alas, vaan käännyin takaisin ja laukaisin pyssyni, jolloin kolme lintua putosi maahan. Muuta en toivonutkaan. Ja nyt tein niinkuin Englannissa tehdään ihmisvarkaille: vedin ne hirteen pelotukseksi muille. Vaikutus oli kerrassaan valtava: enää ei yksikään pahantekijä uskaltanut laskeutua viljapeltoon, ja pian ne lähtivät tiehensä koko tästä osasta saarta. En sen koommin nähnyt ainoatakaan lintua lähitienoilla, niin kauan kuin pelätit roikkuivat puussa. Siitä olin tietysti mielissäni ja niinpä joulukuun lopulla leikkasin viljani.
Sadon korjaamisessa minulla oli paljon vaivaa, koska minulla ei ollut sirppiä eikä viikatetta. Tekaisin sentähden jonkinlaisen aseen lyhyestä miekasta, jollaisia olin laivasta tuonut maihin. Sillä sitten niitin viljan omalla tavallani: katkoin pelkät tähkät korsien päästä ja keräsin ne suureen vasuun. Käsissäni hieroin sitten jyvät tähkistä irti, ja kun tämä työ oli suoritettu, huomasin saaneeni puolesta peckistä siemeniä lähes kaksi bushelia [Busheli = 3,3 litraa.] ohria ja puolenkolmatta bushelia riisiä, arviolta nimittäin, sillä eihän minulla varsinaisia mittoja ollut. [Busheli = 3,3 litraa.]
Tämä rohkaisi mieltäni taas melkoisesti, sillä nythän saatoin toivoa, että Jumalan avulla saisin syödä leipää omasta viljastani. Mutta ymmälle jouduin jälleen: miten erottaisin jyvät ruumenista, mitenkä saisin jyvät jauhoiksi, miten paistaisin jauhoista leipää? Päätin käyttää kaiken viljani siemeniksi ensi kylvökautena ja sitten uutta satoa odotellessani koettaa kaikin voimin keksiä keinoja, millä saisin jyvät leiviksi.
Nyt voin sanan täydessä merkityksessä sanoa tekeväni työtä leipäni edestä. Tokkopa kukaan oikein täydellä todella on ottanut harkitakseen, miten senkin seitsemän työtä ja puuhaa on kysytty, ennen kuin leipä valmiina pöytään tuodaan? Mitä enemmän minä asiaa mietin, sitä monimutkaisemmalta se minusta tuntui.
Muitten töitten ohella koetin aikani kuluksi opettaa papukaijaani puhumaan. Pitkien ponnistusten perästä minun onnistuikin saada se lausumaan oma nimensä "Poli", ja tämä oli ensimmäinen sana minkä tässä saaressa kuulin toisen olennon lausuvan. Tämä työ oli kumminkin vain jonkinlaista puhdetyötä. Varsinaisena työnäni oli siihen aikaan saada laitetuksi itselleni saviastioita, joita minulla ei ollut ensinkään. Pulmana oli vain, mistä saisin sopivaa savea. Siitä olin varma, että saisin ne päivänpaisteessa kuivatuksi.
Yhdeksäs luku
Saviastioita. — Huhmar ja seula. — Vihdoinkin omaa leipää. —
Kanoottia tekemässä. — Hukkaan mennyt vaiva. — Tyytyväisyyttä. —
Räätälinä.
Ja niin sitä nyt ryhdyttiin savenvalajan ammattiin, mutta lukija ei voisi muuta kuin sääliä ja nauraa minua, jos alkaisin kertoa kaikista vastoinkäymisistäni, jos kävisin kuvailemaan mitä kaikkea kömpelöitä, hassunkurisia, muodottomia tekeleitä käsistäni valmistuikaan! Mikä romahti kokoon, mikä lohkesi, savi kun ei ollut tarpeeksi lujaa eikä jaksanut kestää omaa painoansa, mikä haljeta paukahti, kun oli ennen aikojaan joutunut liian kovaan helteeseen, mikä taas hajosi palasiksi, kun vain vähänkin siihen kävi käsiksi. Pari kuukautta tein tätä ankaraa työtä hiki hatussa enkä sittenkään saanut valmiiksi kuin kaksi suurta ja rumaa saviastiaa. Leileiksi tai ruukuiksi niitä ei juuri voinut sanoa.
Saatuani ne sitten kuiviksi auringonpaisteessa kannoin ne varovasti luolaani ja pistin varta vasten tekemieni vasujen sisään, täyttäen välit oljilla. Näissä astioissa aioin tästä puolin säilyttää jyviä ja ehkä jauhojakin.