Kapteenin tehtävänä oli nyt varustaa molemmat purjeveneet, tukkia toisen pohjassa oleva reikä ja määrätä miehistö kumpaankin. Toiseen meni neljä miestä ja näiden päälliköksi matkustaja, toiseen kävivät kapteeni, alikapteeni ja viisi matruusia.
Puolenyön tienoissa veneet lähenivät laivaa. Päästyään kuulomatkan päähän kapteeni käski Johnin huutaa laivallaolijoille ja ilmoittaa, että veneet olivat tulleet saaresta ja tuoneet mukanaan sinne lähteneet miehet. Keskustelua jatkettiin niin kauan, että veneet pääsivät laivan kylkeen. Silloin kapteeni ja alikapteeni nousivat ensimmäisinä kannelle ja löivät heti muskettiensa perällä toisen alikapteenin ja kirvesmiehen maahan. Miestensä auttamina he sitten vangitsivat keski- ja peräkannella olevat kapinalliset ja sulkivat luukut, jottei kannen alta kukaan pääsisi ylös. Sillä välin oli toisenkin veneen väki noussut laivaan ja hyökännyt keittiöruumaan vangiten siellä kolme miestä. Kun laivankansi oli vallattu, käski kapteeni alikapteeninsa murtautua kolmen miehen kanssa peräkajuuttaan, johon kapinallisten nykyinen kapteeni oli sulkeutunut kahden matruusin ja laivapojan kanssa. Alikapteeni noudatti käskyä ja mursi rautakangella kajuutan oven, mutta samassa laukaisivat sisälläolijat pistoolinsa haavoittaen kaikkia kolmea, pahimmin itse alikapteenia, jonka vasempaan olkavarteen kuula sattui. Siitä huolimatta hän huusi miehiä avukseen, ryntäsi sisään ja ampui pistoolilla kapinallisten johtajaa päähän, niin että tämä kaatui heti hengettömänä maahan. Muut antautuivat, ja niin oli laiva vallattu ilman sen suurempaa verenvuodatusta.
Heti tämän jälkeen käski kapteeni ampua seitsemän tykinlaukausta sopimuksen mukaisesti merkiksi minulle siitä, että retki oli onnistunut. Jokainen arvaa, millä riemulla kuuntelin noita laukauksia odoteltuani niitä kello kahteen asti aamulla. Kauan jännityksessä olleet voimani raukenivat nyt, ja vaivuin sikeään uneen.
En tiedä kuinka kauan lienen nukkunutkaan, mutta aamulla heräsin tykinlaukaukseen. Kavahdin pystyyn ja kuulin samalla huudettavan: "Kuvernööri! Kuvernööri!" Tunsin kapteenin äänen ja näin hänen seisovan vuorenhuipulla. Sinne riennettyäni hän sulki minut syliinsä ja lausui viitaten laivaan:
— Rakas ystäväni ja pelastajani! Tuolla on teidän laivanne, se on teidän omanne kaikkine lasteineen niin kuin mekin.
Katsoin merelle: siellä keinui laiva laineilla ankkuroituna vain puolen peninkulman päähän rannasta. Kapteeni oli näet heti laivan valtaamisen jälkeen käskenyt nostamaan purjeet ja ohjannut laivan aivan joensuun kohdalle. Itsensä hän oli soudattanut veneessä maihin.
Niin valtava oli hämmästykseni, etten ensi hetkessä kyennyt lausumaan sanaakaan. Tuossa se nyt oli, pelastukseni välikappale, suuri laiva, valmiina viemään minut minne ikinä halusin. Minun täytyi pidellä kapteenista kiinni, muuten olisin hervahtanut maahan. Hän veti pullon taskustaan ja tarjosi siitä minulle kulauksen. Se vahvisti minua, mutta maahan minun sittenkin täytyi istahtaa enkä kyennyt vielä hetkeen saamaan sanaa suustani. Syvästi liikuttunut oli kapteenikin. Monta hellää ja ystävällistä sanaa hän puhui minulle rohkaistakseen mieltäni, kunnes tunteeni purkautui hillittömään itkuun.
Vasta sen jälkeen sain puhelahjani takaisin. Syleilin nyt vuorostani häntä pelastajaani, ja suuri oli meidän kumpaisenkin riemu. Sanoin että itse taivas näytti lähettäneen hänet luokseni, johtamaan minut täältä, ja että kaikki tämä oli kuin pitkä sarja suuria ihmeitä. Siinä oli jälleen todistus niistä salaisista keinoista, joilla Sallimus hallitsee maailmaa. Kaikkivaltiaan silmä näkee pienimpiinkin paikkoihin, kaukaisimpiinkin kätköihin, ja hän lähettää apunsa aikanaan. En unohtanut ylentää sydäntäni kiittämään Jumalaa.
Jonkin aikaa keskusteltuamme kapteeni sanoi tuoneensa minulle hiukan tuomisia, sellaisia kuin laiva saattoi tarjota. Sen sanottuaan hän huusi miehilleen käskien heitä tuomaan kuvernöörin tavarat. Niitä oli korillinen pulloja, joissa oli mitä hienointa likööriä, sitten kuusi pulloa madeiraa, kaksi naulaa erittäin hienoa tupakkaa, kaksitoista kimpaletta häränlihaa, kuusi viipaletta porsaanpaistia, pussillinen herneitä, toinen jauhoja, lähes sata naulaa korppuja, laatikollinen sokeria ja paljon muuta hyödyllistä tavaraa. Mutta tuhat kertaa arvokkaampia olivat seuraavat esineet: kuusi uutta palttinaista paitaa, kuusi kaunista kaulaliinaa, kaksi paria käsineitä, pari kenkiä, hattu, pari sukkia ja täydellinen puku kapteenin omasta vaatevarastosta, varsin hyvässä kunnossa kaikki. Hän puki minut sanalla sanoen uusiin vaatteisiin kiireestä kantapäähän asti. Hauskaa ja mieluistahan tämä minulle kyllä oli, mutta minun täytyy tunnustaa, että uudet tamineet tuntuivat näin oudokseltaan ahtailta ja epämukavilta.
Sitten kun kaikki tavarat oli viety asuntooni, neuvottelin kapteenin kanssa siitä, mitä oli tehtävä vangeille. Miettimistä siinä olikin, uskaltaisimmeko ottaa vankeja mukaan, varsinkaan niitä kahta, joita kapteeni piti auttamattomasti paatuneina konnina ja joihin ei voinut luottaa hiukkaakaan. Jos heidät otetaan mukaan, hän arveli, niin heidät on pantava rautoihin ja jätettävä ensimmäisessä englantilaisessa satamassa viranomaisten käsiin. Huomattuani kuinka kapteeni pelkäsi heitä tarjouduin selittämään noille miehille, että heille itselleen olisi edullisinta jäädä saareen. Hän sanoi olevansa siitä minulle sydämellisesti kiitollinen.