Perjantai ja kaksi vapautettua panttivankia lähetettiin noutamaan vangit luolasta ja viemään heidät lehtimajaan. Siellä heidän oli määrä odottaa tuloani. Jonkin ajan perästä saavuinkin sinne uudessa puvussani kapteenin kanssa ja käskin tuoda vangit enteeni. Ilmoitin heille tietäväni tarkoin, kuinka halpamaisesti ja rikollisesti he olivat käyttäytyneet kapteeniansa kohtaan ja kuinka heillä oli ollut aikomus saatuaan laivan käsiinsä lähteä sillä edelleen ryöstöretkille. Mutta Jumala oli kääntänyt heidän pahat aikomuksensa niin, että he kietoutuivat omiin verkkoihinsa pudoten siihen kuoppaan, minkä olivat toiselle kaivaneet. Nyt on, ilmoitin heille edelleen, laiva otettu minun käskystäni takavarikkoon, ja pian he saavat nähdä, minkä palkan heidän johtajansa saa: hänet hirtetään kohta raakapuun nenään. Samaan rangaistukseen sanoin olevani oikeutettu tuomitsemaan heidätkin ja kysyin lopuksi, oliko heillä siihen jotain sanomista.

Yksi heistä astui esiin puhumaan toistenkin puolesta. Ei heillä, hän sanoi, ole muuta sanomista kuin että kapteeni oli luvannut jättää heidät henkiin, ja sitä armoa he nyt nöyrimmästi rukoilivat. Siihen vastasin, etten tiedä, missä muodossa tämä armo saattaisi heidän osakseen tulla. Minä puolestani olen päättänyt ottaa väkeni mukaan, lähteä täältä pois ja purjehtia kapteenin kanssa laivalla Englantiin. Kapteeni taas ei sano voivansa ottaa vankeja laivalle muuten kuin rautoihin pantuina pahantekijöinä. Sellaisina hän jättää heidät oikeuden käsiin, ja mikä siitä on seurauksena, sen he itsekin sangen hyvin tietävät: hirsipuu. Näin ollen en tiedä neuvoa heille muuta keinoa kuin jäädä tähän saareen. Siinä tapauksessa saattaisin jättää heidät henkiin.

Miehet olivat tästä hyvin kiitollisia ja sanoivat mieluummin tahtovansa jäädä tänne kuin lähteä Englantiin ja joutua siellä hirteen.

Ilmoitin suostuvani heidän päätökseensä ja päästin heidät vapaaksi käskien heidän mennä siihen osaan metsää, mistä heidät oli tänne tuotu. Lupasin samalla jättää lähtiessämme heille ampuma-aseita ja neuvoa, miten he vastedes tulisivat täällä toimeen.

Nyt ei ollut muuta jäljellä kuin hankkiutua lähtöön. Sanoin kapteenille aikovani olla yötä saaressa varustautuakseni matkaan ja pyysin häntä laittamaan laivan lähtökuntoon seuraavaksi aamuksi, jolloin hän lähettäisi veneen noutamaan minua. Pyysin häntä myös vetämään kapinallisten kapteenin ruumiin raakapuun nenään, jotta saarelle jääneet miehet omin silmin saisivat nähdä, miten heidän entisen johtajansa oli käynyt.

Pari tuntia sen jälkeen kun kapteeni oli lähtenyt, kutsuin vangit luokseni ja puhelin heidän tulevasta kohtalostaan lausuen olevani sitä mieltä, että he olivat valinneet oikean osan. Samalla käskin heitä katselemaan laivaa, jossa kapinallisten kapteeni roikkui raakapuun nenässä.

Sen jälkeen kerroin heille, miten minä täällä saaressa olin elänyt ja tullut toimeen. Kerroin heille tänne tulostani, näytin linnani ja peltoni sekä neuvoin heitä korjaamaan viinirypäleitä. Ilmoitin samalla, että ennen pitkää saapuu saareen seitsemäntoista espanjalaista ja kehotin heitä elämään sovussa heidän kanssaan. Jätin heille kirjeenkin annettavaksi uusille tulokkaille.

Annoin heille edelleen kolme miekkaa ja kaikki ampuma-aseet, mitä minulla oli, ja samoin noin puolitoista tynnyriä ruutia. Neuvoin heitä hoitamaan vuohia, lypsämään ja valmistamaan voita sekä juustoa. Lupasin hankkia heille laivalta vielä pari tynnyrillistä ruutia lisää ja jätin heille äsken saamani pussillisen herneitä siemeniksi.

Varhain aamulla lähdin sitten uskollisen ystäväni Perjantain kanssa laivaan, joka ei kuitenkaan vielä sinä päivänä nostanut ankkuriaan. Seuraavana aamuna vietiin saareen lupaamani tavarat, joihin kapteeni liitti vielä miesten arkut ja vaatteet. Siitä he olivat erittäin kiitollisia.

Saarelta lähtiessäni otin muistoksi vuohennahkaisen takkini, päivänvarjon ja papukaijan. En jättänyt rahojakaan, jotka vuosien vieriessä olivat jo kovin himmenneet, jopa mustuneetkin.