jokainen joss' apulialainen petti— ja luota Tagliacozzon, jossa vanha Allard[167] sai voiton asehitta: kaikki
nää jos ois koossa, jäsentensä tyngät jos näyttää vois he, ei se vertaa vetäis kauhuille kuilun yhdeksännen sentään.
Ei kiulu, jost' on pohjalaudat poissa, niin ammota kuin näin ma auki erään leuasta saakka peräreikään. Suolet
välissä jalkain häitä riippui, auki ammotti luusto ja se rapasäkki, mi tekee saastaa meidän ruoastamme.
Sill' aikaa kuin ma häntä tarkoin tutkin, mua katsoi hän ja käsin rinnan repäs sanoen: »Katso, kuinka itseänsä
Muhammed rikko-ruumis raatelevi! Ali[168] mun eelläni käy itkein, halki päälakeen leuast' asti kasvot. Kaikki
nää muutkin, jotka näet, kylväjiä olivat ristiriitojen ja kiistain maan päällä, siks he täällä halki ovat.
On takanamme piru kauhistava, min kunkin meistä miekallansa leikkaa ja jälleen saman silpo-iskun iskee,
kun päähän päässeet oomme tuskantiemme; näät haavamme käy aina umpeen ennen kuin palata tuon eteen taas on pakko.
Mut ken oot sa, mi kalliolta kurkit kentiesi vitkastellen käydä kuiluun, min sulle määränneet on syysi omat?»