Oppaani lausui: »Kuljeta ei kuolo, ei rikos häntä vielä kiusan paikkaan, vaan minä, vainaa, häntä tänne alas
piiristä piiriin helvetin nyt johdan, hän että täyden saisi tiedon; totta on tämä niinkuin että sulle puhun.»
Tuon kuullen varmaan sata heistä kääntyi, jäi seisomaan ja mua tuijottamaan unohtain tuskansa sen ihmeen vuoksi.
»Jos pian siis sa päivän maille päässet, Fra Doleinolle[169] virka: ellei muonaa hän varaa itselleen, mua kohta seuraa
hän kuolemaan, hän lumihankiin saartuu, lyö hänet voittoisa Novaralainen, mi muuten helposti ei häntä murtais.»
Muhammed mulle lausui sanat nämä, kun oli jalan nostanut jo lähtöön; sen sitten maahan painoi hän ja poistui.
Toinenkin, jonka oli kurkku puhki ja nenä halki kulmaluihin saakka ja jolle vain ol' yksi korva jäänyt,
mua muiden kanssa ihmetellen aukas nyt toisten eessä nielunsa, mi oli punainen koko pinnaltaan, ja virkkoi:
»Oi, sinä, jot' ei syytä syy, jonk' olen latinalaisessa ma maassa nähnyt, ellei mua yhdennäköisyys nyt petä,
mieleesi johda Pier da Medicina,[170] jos joskus näät taas alangon sen armaan,[171] Vercellistä mi Marcabòhon viettää.