Tyventyi silloin hiukan pelko multa, mi pauhas sydämeni järvell' äsken, kun vietin kauhun yötä kaameata.
Mut niinkuin se, mi vielä huohottaen mereltä päässyt juur' on rantamalle ja katsoo taapäin vettä vaarallista;
niin sielunikin, hädissänsä vielä, taa kääntyi katsomahan paikkaa, joka ei salli elää kenenkään. Kun olin
ruumistain väsynyttä virkistänyt, taas nousin vuoren jylhän jyrkännettä alemman aina lujaan lyöden jalan.
Mut katso! Vuorenrinteen alkupäässä sai siro, nopsa pantteri[4] mua vastaan, min verho oli talja täplikkäinen.
Ei väistynyt se eestä silmieni; ja siihen määrään esti tieni, että jo monta kertaa taaksepäin ma käännyin.
Ol' aika aamun varhaisen. Nous Päivä taivaalle kaikkein niiden tähtein kanssa, jotk' oli seurassaan, kun ensi kerran
loi Taivaan Rakkaus kiertoansa käymään nää kauniit kappaleet. Siks syyn jo luulla pedosta hyvää kaunis-karvaisesta
soi aika armas vuorokauden, vuoden. Mut silti ollut taas en säikkymättä, kun näön uuden, jalopeuran, näin ma;
tuo ilmestyi ja tuli vastahani päin pystyin, nälästä niin raivokkaana, tuost' että ilma tuntui vapisevan.