sua surkuttele. Mutta lausu, täällä miks istut? Seuraa odotatko? Taikka sun vanha laiskuutesi langettiko?»
Hän mulle: »Veikko, ylöspäin miks nousta? Ei päästäis sentään puhdistuksen piinaan mua Luojan enkeli, mi portill' istuu.
Kun viime hetkeen katumuksen jätin, sen ulkopuolla kiertää täytyy Päivän niin monta kertaa kuin ol' ikävuotein,[42]
mua ellei ennen sitä auta rukous sydämen armoitetun. Muita Taivas kun kuule ei, muut eivät hyödyks mulle.»
Jo edelläni Runoniekka kiipes ja sanoi: »Tule, ehtinyt on Päivä[43] jo korkeimmalle kohdalleen, ja tumma
yön jalka astuu jo Marokkon rantaa.»
Viides laulu
Nuo varjot jättänyt jo olin, jälleen jälessä Oppahani astuin eespäin, kun takanani, sormell' osoittaen,
yks huusi: »Katsokaapa, vasemmalla alemman tuon[44] ei valo päivän paista, elävän lailla kulkevan hän näyttää.»
Kun sanain noiden kaiun kuulin, käännyin ja heidän katsovan näin kummastuksin vain mua, mua ynnä varjoani.