Niin läksin ensi piiristä ja astuin ma toiseen, paikan pienemmän mi saartaa, mut tuskan suuremman ja vaikerruksen.
Ovella seisoo Minos[21] julma, hijoo hammasta, tutkii synnit, tuomitsevi ja määrää rangaistuksen hännällänsä.
Tarkoitan: tullen tähän sielu kehno saa kaiken tunnustaa, ja tällöin Minos, näkijä syvä ihmissyiden, katsoo,
mi paikka helvetissä tuolle kuuluu: niin monta kertaa ympärilleen hännän hän lyö kuin mones kurjan tuon on kerros.
Ain eessä hänen monta seisoo, kukin saa oman oikeutensa; tunnustaapi ja tuomitaan ja syöstään syvyytehen.
»Oi sa, ken saavut tähän tuskan majaan», noin minut nähdessänsä Minos huusi ja jätti tuokioksi tuomar-toimen;
»sa katso, kehen luotat, kunne menet, äl' anna portin avaruuden pettää!» Mut opas hälle: »Sinäkin miks huudat?
Äl' estä matkaa, hälle määrättyä: tää tahto siell' on, missä voidaan kaikki mit' tahdotaan. Äl' enempää sa kysy!»
Nyt alkoi äänet vaivan, vaikerruksen; näät tullut olin siihen paikkaan silloin, miss' itku suuri mielen kiersi multa.
Ma paikass' olin, mist' on poissa valkeus, mi mylvii niinkuin meri myrskysäällä, kun sitä tuulten ristiriita pieksää.