Kyll' uskoi Cimabue maalareista etevin olevansa; nyt jo tummuu maineensa, koska huudossa on Giotto.[121]
Yks Guido toiselta[122] näin vienyt myöskin on kielen kunnian, ja kenties elää jo mies, mi pesän molemmilta valtaa.
On maine maailman vain tuulenhumu, mi milloin sieltä, milloin täältä tulee, ja muuttaa nimeä, kun muuttaa suuntaa.
Mit' oisit kuulumpi, jos harmaapäänä lihasi riisuisit tai mennyt hautaan olisit piimäsuuna pikkaraisna,
kun kuluu vuosituhat? Ijäisyyteen se nähden sentään on' kuin räpäys silmän on taivaan piiriin hidas-käänteisimpään.
Tuon mainetta, mi eelläni niin verkkaan vaeltaa, soi Toskana kaikki kerran; nyt sitä Siena tuskin kuiskii enää.
Siell' oli herra hän, kun kukistettiin Firenzen raivo, joka siihen aikaan ol' yhtä ylpeä kuin nyt on halpa.
On kuuluisuutenne kuin ruoho kedon, mi kukkii, kuihtuu, ja sen paahtaa sama aurinko, mi sen maasta nosti nuorna.»
Ma hälle: »Sydämeeni sanas todet nöyryyttä valaa, puhkaisten sen paiseen; mut virka, ketä tarkoitit sa juuri.»
Hän mulle: »Mies on Provenzan Salvani;[123] hän täällä on, kosk' upeudessaan tahtoi ikeensä alle Sienan kaiken saada.