Nyt tein kuin mies, mi kulkee, kummallista jotakin päässänsä, jot' ei hän tiedä, mut min hän toisten viittauksist' arvaa,
ja siksi hällä käsi nousee, etsii varmuutta, löytää sen ja täten täyttää sen toimen, jot' ei täyttää silmä voinut:
levitin sormet kädess' oikeassa ja löysin kuus vain kirjaimista niistä, jotk' avain-enkel' oli kirjoittanut.
Tuon nähden Opas veti suunsa nauruun.
Kolmastoista laulu
Olimme yläpäässä portahien, miss' uusi piirtyy kaarros vuoren pintaan, tuon, joka nousevalta synnit poistaa.
Myös täällä kiertää reuna kukkulata kuin piiriss' ensimmäisessä; se ero on vain, tää että nopeammin kaartuu.
Näy tääll' ei varjoa, ei kuulla kuvaa; sileä seinä on ja polku samaa väriä lyijyntummaa[130] kuin on kivi.
Nyt Mestari: »Jos odotamme kansaa, joit' tietä tiedustaa, ma pelkään, liian on kauan valintamme viivähtävä.»
Hän sitten aurinkohon kiinsi katseen; sivunsa oikean hän keskukseksi nyt otti, sitä vasemmalla kiertäin.