Näät siveämmät on Sardiniassa
Barbagian[265] naiset kuin on naiset siinä
Barbagiassa, jonne jätin hänet.
Ah, veljyein, mit' ois mun lausuttava? Tuleva kangastuu jo aika eessäin, etäinen jolle ei tää hetki ole,
kun saarnastuolista Firenzen naiset nuo riettaat kielletähän näyttämästä niin rintojansa, että nännit näkyy.
Barbaarein, Saraseenein naiset koska kuria tarvinneet on hengellistä tai muuta verhottuina käydäksensä!
Mut jos nuo julkeat jo tietäisivät, mit' Taivas nopsa valmistaapi heille, suut heillä auki ois jo ulvomahan.
Näät ennustaitoni jos ei mua petä, he ennen huolta saa kuin parroittuvat nyt laulateltavien lasten posket.
No, veli! Mutta ällös piile enää! Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki tää sinne katsoo, missä Päivän peität.»
Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä elimme yhdessä ja haastelimme, sen muisto vieläi sua murhetuttaa.
Elosta tuosta mun tää käänsi, joka käy eelläin, joku ilta sitten; silloin tuon sisar»—ja ma näytin Aurinkoa—[266]
»pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti pimeyteen synkkään tosi kuollehien lihassa tässä, joka häntä seuraa.