alotti taas mun ensi kysyjäni: »Miekkoinen sa, ken kokemusta kokoot näin mailta meidän, eloon hurskahampaan.
Ne, jotka meistä poistuu, synnin teki, min vuoksi Caesar voittosaatossansa sai kuulla huudettavan: 'kuningatar!'[297]
Siks huutain 'Sodomaa!' he loittonevat, näin syyttäin itseään, kuin kuulit, ynnä, häveten auttain ahjon hehkumista.
Me kahden sukupuolen synnin teimme; ja koska ihmislait me loukkasimme eläinten lailla hekkumaamme etsein,
etääntyessä omaks herjaksemme nimeä huutelemme tuon, mi tuli eläimen puisen hahmoss' eläimeksi.
Nyt tiedät syntimme ja työmme pahat; nimeltä tuta jos sa tahdot meidät, en niitä tietäis eikä meillä aikaa.
Itseeni nähden täyttää voin sun toivees: oon Guido Guinicelli,[298] puhdistaudun, kun kaduin ennen kuolinhetkeäni.»
Kuin tuskassa Lykurguksen kaks poikaa[299] nuo tuta mahtoi, kun he äidin näki, niin tunsin, vaikk' en ehkä heidän verroin,
nimeltä kun nyt kuulin tuon, ken oli mun isäni ja muiden meikäläisten, joilt' armas syntynyt on lemmenlaulu.
En kuunnellut, en puhunut, vaan kuljin näin kauan miettien ja katsoin häntä, mut lähemmäks en tulen tähden tullut.